Venäjän sotilastiedustelun upseeri yritti päästä työharjoittelijaksi Kansainväliseen rikostuomioistuimeen – käytti brasilialaista valehenkilöllisyyttä
Hollannin tiedustelupalvelu kertoi torstaina estäneensä Venäjän sotilastiedustelun (GRU) upseerin pääsyn työharjoitteluun Kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC). Haagissa toimiva tuomioistuin tutkii muun muassa Ukrainassa tapahtuneita sotarikoksia.
Mies käytti brasilialaista valehenkilöllisyyttä. Häneltä evättiin pääsy Hollantiin huhtikuussa.
Pääsy ICC:hen olisi Hollannin tiedustelupalvelun mukaan ollut ”Venäjän tiedustelupalveluille erittäin arvokas”.
Miehen piti aloittaa työharjoittelu ICC:ssä, jolloin hänellä olisi ollut pääsy tuomioistuimen rakennukseen ja järjestelmiin.
Jos mies olisi onnistunut, hän olisi voinut kerätä siellä tiedustelutieoja ja etsiä lähteitä sekä järjestää pääsyn ICC:n digitaalisiin järjestelmiin, Hollannin tiedustelupalvelu (AIVD) sanoi lausunnossaan.
Mies olisi AIVD:n mukaan myös kyennyt vaikuttamaan rikosoikeudellisiin menettelyihin.
AIVD sanoi, että miestä pidetään uhkana kansalliselle turvallisuudelle, joten asiasta kerrottiin maahanmuuttoviranomaisille ennen miehen saapumista.
Mies lähetettiin takaisin Brasiliaan ensimmäisellä mahdollisella lennolla.