Trumpin kiihkeä tukija luopuu tehtävästään
Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt jättää tehtävänsä kuluvan kuun lopussa, kertoo presidentti Donald Trump omistamassaan Truth Social -palvelussa.
Trumpin mukaan Leavitt lopettaa voidakseen viettää enemmän aikaa pienten lastensa ja perheensä kanssa.
– Tämä on päätös, jonka ymmärrän täysin ja jota kunnioitan. Karolinesta tulee nyt yksi tärkeimmistä ulkopuolisista neuvonantajistani ja vaikutusvaltainen ääni republikaanipuolueessa, Trump kirjoitti.
Leavitt tähdensi hänkin omassa viestissään perhesyiden merkitystä.
– Sydämessäni olen tuntenut, etten pysty olemaan se paras mahdollinen äiti, jonka kaksi pientä lastani ansaitsevat, kun koko ajan hajautan aikaani, energiaani ja huomiotani, jota Valkoisen talon lehdistösihteerin työ vaatii, Leavitt kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
28-vuotias Leavitt tunnetaan yhtenä Trumpin kiihkeimmistä tukijoista.