Uudenmaan kaikki kokoontumisrajoitukset puretaan tänään
Kaikki Uudenmaan kokoontumisrajoitukset puretaan tästä päivästä alkaen. Asiasta päätti Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) perjantaina. Kokoontumisrajoitukset puretaan koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.
Alueellisen koronakoordinaatioryhmän arvion ja sairaanhoitopiirin lausunnon mukaan rajoitusten jatkaminen pidempään ei ole tasaantuvassa epidemiatilanteessa välttämätöntä.
Lisäksi Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirien alueilla kokoontumisrajoituksia lievennetään. Jatkossa sisätiloissa järjestettäviin yli 50 henkilön yleisötapahtumiin voi ottaa puolet tapahtuman enimmäisosallistujamäärästä.
Kymenlaaksossa päätös astui voimaan jo lauantaina. Päijät-Hämeessä päätös tulee voimaan tästä päivästä alkaen.
Avin mukaan Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueilla sairaalahoidon tarve koronan vuoksi on tasaantumassa. Sairaanhoitopiirien lausuntojen mukaan kokoontumisrajoituksia ei vielä voida kokonaan alueilla purkaa, avin tiedotteessa todettiin.