USA:n ex-kenraalilta synkkä varoitus jättiläisten sodasta – "Tältä näyttää epäonnistunut pelote"
Yhdysvaltain on varmistettava, että Ukraina lyö Venäjän hyökkäysjoukot. Se on ainut keino estää Yhdysvaltain ja Kiinan välinen sota tulevaisuudessa.
Näin arvioi Yhdysvaltain asevoimien entinen Euroopan-komentaja, kenraali Ben Hodges. Hodgesin kommenteista uutisoi The Times.
Ex-kenraali katsoo, että Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin lupaus tukea Ukrainaan ”niin kauan kuin on tarve” on ”merkityksetön”.
Tällaisten puheiden sijaan Hodges patistaa länsimaiden johtajia ilmoittamaan tavoitteensa selkeästi ja aseistamaan Ukrainan joukot riittävällä tavalla.
Hodgesin mukaan Bidenin, Britannian pääministerin Rishi Sunakin ja Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin pitää sanoa, että ”me haluamme Ukrainan voittavan”.
– Jos he tekisivät niin, tämä sota päättyisi vuoden loppuun mennessä.
Asevoimista eläkkeelle jäänyt Hodges, 65, kehottaa päättäjiä huomaamaan, miten ”heiveröisiä” venäläiset ovat.
– Heidän ainoa mahdollisuutensa on siinä, että meidän tahtomme tukea Ukrainaa lopahtaa.
Nykyisin ihmisoikeusjärjestö Human Rights Firstin neuvonantajana toimiva Hodges näkee, että Venäjän presidentti Vladimir Putin rohkaistui hyökkäämään Ukrainaan siksi, että länsi ei reagoinut riittävällä tavalla Georgian sotaan vuonna 2008, kemiallisten aseiden käyttöön Syyriassa tai Krimin niemimaan ja Donbasin alueen miehittämiseen vuonna 2014.
– Tältä näyttää epäonnistunut pelote. Kyllä, pelotteen ylläpitäminen on kallista, mutta kuten olemme nähneen, epäonnistunut pelote tulee vieläkin kalliimmaksi.
– Meidän on väännettävä rautalangasta haluamamme lopputulos. Meidän on sanottava, että haluamme Ukrainan saavan takaisin kaikki maa-alueensa, jälleenrakentavan taloutensa, tuovan takaisin tuhannet Venäjälle kaapatut lapset ja saattavan Venäjän vastuuseen sotarikoksistaan.
Hodges varoittaa, että jos Putinille ei onnistuta panemaan kampoihin Ukrainassa, Kiina ei kanna huolta lännen reaktioista Taiwanin tai Etelä-Kiinan meren konflikteissa.
Ex-kenraali varoittaa, että sodasta Kiinan kanssa tulee vielä paljon vaikeampi koitos maantieteellisen etäisyyden vuoksi.
Hodges painottaa, että Krimin niemimaa on palautettava Ukrainalle sodan päättyessä.
– Muuten venäläiset palaavat takaisin parin vuoden päästä. Jos katsoo Mustanmeren karttaa, Krim on kuin tikari Ukrainan vatsaan.
Hodges tarkentaa, että niemimaalta käsin Venäjä voi iskeä minne tahansa Ukrainan rannikolla tai jopa pitkälle sisämaahan asti.