Työttömyysaste nousi heinäkuussa selvästi vuoden takaisesta
Työttömyysaste nousi heinäkuussa selvästi vuoden takaisesta. 15–74-vuotiaiden työttömyysaste oli 7,9 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 6,9 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työttömiä oli heinäkuussa 229 000, mikä oli 34 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Miesten työttömyysaste oli 9,0 prosenttia, mikä oli 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Naisten työttömyysaste oli 6,7 prosenttia, mikä oli sama kuin vuotta aiemmin.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli heinäkuussa 76,8 prosenttia.
Suomen Yrittäjien ekonomistin Roope Ohlsbomin mukaan Suomen heikosti kehittynyt talous heijastuu myös työmarkkinoille, sillä 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendi on laskenut yhtäjaksoisesti jo yli vuoden ajan.
Pitkittyneen heikon suhdanteen taustalla ovat Ohlsbomin mukaan muun muassa Suomelle liian korkea korkotaso ja heikko kuluttajaluottamus. Hänen mukaansa ilmassa on kuitenkin myös ”varovaisen positiivisia merkkejä”.
– Suomen loppuvuoden talouskasvu saa tukea laskusuunnassa olevista koroista sekä pikkuhiljaa vahvistuvasta kotimaisesta kulutuksesta. Lisäksi rakennusalan luottamus osoittaa elpymisen merkkejä alkuvuoden pohjalukemista, Ohlsbom kirjoittaa sähköpostikommentissaan.
Lupaavista talousuutisista huolimatta suhdannetilanne on Ohlsbomin mukaan edelleen haastava, joten hän arvioi, että työmarkkina jatkaa syksyllä heikkenemistään.
– Viime aikojen positiiviset signaalit eivät vielä ulotu esimerkiksi teollisuuden uusiin tilauksiin tai vähittäiskaupan myyntiodotuksiin. Työmarkkinoiden trendit kääntyvät joka tapauksessa hitaasti, joten ainakaan nopeaa kohenemista ei ole odotettavissa, Ohlsbom arvioi.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist puolestaan sanoo, että keskikesän taloustilastoista on vaikea tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä.
– Syksyn lukemat näyttävät, jatkuuko työllisyyden heikkeneminen edelleen vai onko pahin jo jäänyt taakse, Appelqvist arvioi sähköpostikommentissaan.