Työllisyys koheni elokuussa naisten ansiosta
Työllisten määrä oli elokuussa 45 000 suurempi kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus. Myös työttömien määrä nousi ja oli 5 000 suurempi kuin viime vuoden elokuussa.
Nousun taustalla oli naisten parempi työllistyminen. Työllisiä naisia oli elokuussa 49 000 enemmän kuin viime vuonna, mutta työllisiä miehiä oli 4 000 vähemmän.
Ikäryhmässä 20–64-vuotiaat työllisyysasteen kausivaihteluista puhdistettu trendiluku oli 77,8 prosenttia, ikäryhmässä 15–64-vuotiaat 74,1 prosenttia. Työttömyysasteen trendiluku oli puolestaan 7,2 prosenttia.
Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen arvioi kommentissaan, että rakentamisen ja teollisuuden kasvavat haasteet eivät vielä näkyneet työllisyyskehityksessä.
– Työmarkkinoiden kääntyminen heikompaan suuntaan antaa odottaa itseään. Suomen hidastuva talouskehitys ja tärkeimmän vientialueemme eli Euroopan talouden entistä pahemmasta yskiminen eivät vielä näy luvuissa, Malinen summasi.
Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen totesi, että muutokset olivat pieniä. Heinäkuun tilastossa nähty 83 000 pudotus työllisyyden määrässä oli siten vain kummajainen, Sorjonen sanoi viestipalvelu X:ssä.
Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti puolestaan, että työttömien työnhakijoiden määrä oli 10 400 korkeampi kuin viime vuoden elokuussa. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin 64 700, ja avoimia työpaikkoja oli 114 000. Määrä oli 61 100 pienempi kuin vuosi sitten.
Kaikkiaan työttömiä työnhakijoita oli 249 500. Mukana ovat työ- ja elinkeinotoimistojen ja kuntakokeilujen asiakkaat sekä kokoaikaisesti lomautetut.
Pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden työttöminä olleita oli hiukan vähemmän kuin vuosi sitten. Määrä laski 1 500:lla, ja oli 90 800.
YTK Työttömyyskassa kertoi, että sen jäsenkunnassa työttömyys oli 6,8 prosenttia. Se kasvoi elokuussa 1,2 prosenttiyksikköä verrattuna heinäkuuhun ja 0,3 prosenttia verrattuna viime vuoden elokuuhun.
YTK:n jäseniä on yli puoli miljoonaa, ja se on Suomen suurin työttömyyskassa. Ammattiliittoihin kytkeytymätön YTK tunnetaan myös Loimaan kassana.
– Talouden merkit osoittavat alaspäin, ja etenkin yli 55-vuotiaiden työttömyyden nousuvauhti oli viime kuussa nopea, sanoi YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa.