Tutkimus paljasti tukisumman, joka saisi suomalaisen sähköautokaupoille
Romutuspalkkio ja sähköauton hankintatuki kannustavat kotitalouksia hankkimaan vähäpäästöisiä menopelejä.
Lähes kaksi kolmasosaa Suomalaisten autoilu 2021 -tutkimukseen vastanneista pitää palkkiota ja tukea hyvinä houkuttimina.
Romutuspalkkio kiinnostaa eniten alle 45-vuotiaita, joista noin 70 prosenttia arvioi sen houkuttelevaksi kannusteeksi vähäpäästöisen auton hankintaan.
Sähköautojen hankintatuki herättää eniten kiinnostusta 25–44-vuotiaissa ja vähiten yli 64-vuotiaiden ryhmässä.
Kyselyyn vastanneiden mielestä noin 6000 euron hankintatuki tekisi sähköauton ostamisesta houkuttelevaa. Kotitaloudet ovat vuodesta 2018 asti voineet saada 2 000 euron hankintatuen täyssähköauton hankintaan.
– Keskimääräisen täyssähköauton hankintahinta on vielä noin 20 000 euroa polttomoottoriauton keskimääräistä hankintahintaa korkeampi. Kansalaisten ehdottama 6 000 euron tukitaso kattaisi noin kolmanneksen hintaerosta, sanoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Kiinnostus täyssähköautojen hankintaan on suurinta Uudellamaalla.
Tutkimuksen mukaan sähköautot kiinnostavat yhä useampaa kotitaloutta.
Bensiiniauto tai erilaiset hybridivaihtoehdot ovat edelleen suosituin käyttövoima, mutta ladattavien autojen suosio on vakaa.
– Kolme neljästä voisi hankkia seuraavaksi autokseen bensiiniauton tai bensiinihybridin. Toiseksi suosituin käyttövoima on ladattava hybridi, jonka voisi hankkia seuraavaksi autokseen 45 prosenttia vastanneista. Täyssähköauton voisi hankkia lähes 30 prosenttia vastanneista, Rissa avaa kyselyn tuloksia.
Kiinnostus täyssähköautojen hankintaan on suurinta Uudellamaalla. Täyssähköauton hankinta kiinnostaa toisaalta autottomia ja toisaalta moniautoisia talouksia.
Sähköauto-ostokset houkuttelevat selvästi eniten alle 45-vuotiaita.
Latausmahdollisuus kotona on kriittisin tekijä sähköauton hankinnalle.
Sähköautoissa kotitalouksia arveluttavat niiden korkea hinta ja epävarmuus latausmahdollisuuksista.
Latausmahdollisuus kotona on kriittisin tekijä sähköauton hankinnalle, sillä se kytkeytyy myös auton toimintamatkalle asetettaviin vaatimuksiin. Epävarmuus latausmahdollisuuksista kohdistaa suuria odotuksia auton toimintamatkaan.
Autokannassa oli syyskuun lopussa lähes 90 000 ladattavaa autoa, joista noin 18 000 on täyssähköautoja.
– Tällä hetkellä sähköautokanta kasvaa nopeammin kuin latauspisteiden määrä. Käyttövoimamurroksen alkuvaiheessa on tärkeää huolehtia siitä, että latauspisteiden harva verkko ei jarruttaisi ladattavien autojen yleistymistä, korostaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Autoalan Tiedotuskeskus keräsi kesäkuussa Suomalaisten autoilu 2021 -tutkimuksella aineistoa 15 vuotta täyttäneiden suomalaisten näkemyksistä autoilusta ja auton hankinnasta.
Otos edustaa taustamuuttujiltaan koko väestöä. Tutkimus toteutettiin nettipaneelina.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 2 011 vastaajaa. Tutkimusaineiston kokosi Autoalan Tiedotuskeskukselle Innolink Research Oy.