Tutkijat torjuvat Nato-kansanäänestyksen IS:ssa
Kansanäänestys Natoon liittymisestä ei saa politiikan tutkijoiden kannatusta Ilta-Sanomien (IS) haastattelussa.
Tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksessa toimiva Johanna Vuorelma katsoo, että kansalaisilla ei ole välttämättä riittäviä tiedonsaantimahdollisuuksia puntaroidun äänestyspäätöksen tekemiseen.
– Toinen asia liittyy informaatiovaikuttamisen uhkaan – Venäjän intresseissä on saada yleinen mielipide Suomessa hyvin vahvasti Nato-vastaiseksi.
Vuorelma sanoo uskovansa, että kansanedustajilla on paremmat valmiudet selviytyä informaatiovaikuttamisesta.
TAMPEREEN yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo näkee mahdollisuuden pattitilanteeseen, jos tasavallan presidentti ja hallitus esittävät Natoon liittymistä ja eduskunta järjestää neuvoa-antavan kansanäänestyksen, jonka tulos olisi pienellä enemmistöllä se, että Suomi ei halua liittyä.
Tällöin Suomen niin sanottu Nato-optio poistuisi, Paloheimo näkee.
– Nato-optiota ei ainakaan kohtuulliseen aikaan olisi olemassa, hän sanoo.
Tampereen yliopiston valtio-opin professorin Tapio Raunion mukaan kansanäänestyksen järjestäminen ei olisi järkevää tilanteessa, jossa Ukrainassa on sota käynnissä.
– Jos Ukrainassa jotenkin saataisiin rauha aikaan ja akuutti kriisi poistuisi, niin siinä tapauksessa kansanäänestys voisi olla perustellumpaa.