TEM: Työmarkkinoilla tapahtunut käänne heikompaan
Suomen työmarkkinoilla on syksyn aikana tapahtunut käänne heikompaan, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) tänään julkaistussa työmarkkinaennusteessaan.
Julkisen talouden säästöt ovat näkyneet työttömyyden kasvuna muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Samalla työttömyys on kasvanut syksyn aikana myös yksityisillä palvelualoilla, kuten matkailu- ja ravintola-alalla ja kaupan alalla.
TEM kertoo, että työmarkkinat ja talouskehitys menevät tänä syksynä eri suuntiin. Vaikka Suomen talouskasvu on käynnistynyt ja korot laskevat, niin silti työllisyystilanne heikkenee.
Ministeriö ennustaa, että työllisten määrä vähenee tänä vuonna 21 000 ihmisellä. Käänne parempaan tapahtuisi ensi vuonna, jolloin työllisten määrä nousee ennusteen mukaan 14 000:lla.
Tuore arvio työllisyyden kehityksestä on selvästi synkempi kuin keväällä. Silloin TEM ennakoi, että työllisten määrä kasvaisi hieman tänä vuonna.
TEM sanoo, että syksyn työmarkkinoiden käänne heikompaan on ollut monelta osin yllättävä, vaikka julkisen sektorin säästötoimet ovat olleet tiedossa.
– Odotus on ollut, että yksityisen talouden vahvistuminen kompensoisi voimakkaammin julkisen talouden heikkenemistä, mikä ei kuitenkaan näytä toteutuneen yksityisillä palvelualoilla, ennusteessa sanotaan.
TEM arvioi, että työttömyyden pelko on voinut vaikuttaa kuluttajien luottamukseen syksyn aikana, mikä näkyy yksityisten palveluiden kysynnässä.
Talouden taantuman päättyminen on alkanut jo näkyä osassa työmarkkinoita, sillä teollisuudessa, rakentamisessa ja logistiikka-alalla työttömyys on viime kuukausina vähentynyt.
– Suomen työmarkkinoiden nykytilannetta leimaakin ristiriita, jossa julkisen talouden supistuminen ja vientimarkkinoiden sekä rakennusalan elpyminen vaikuttavat samanaikaisesti. Vaikutukset kohdistuvat pääasiassa eri ryhmiin, ministeriö kertoo.
TEMin mukaan vielä kesällä näytti siltä, että työttömien työnhakijoiden määrä kääntyisi laskuun syksyn aikana.
– Näin ei kuitenkaan näytä tapahtuvan, sillä elo-syyskuussa tapahtui uusi käänne huonompaan ja työttömien työnhakijoiden määrä kääntyikin jälleen kasvuun.
TEM ennustaa, että työttömien työnhakijoiden määrä on tänä vuonna keskimäärin 288 000 ja ensi vuonna 302 000. Sen jälkeen määrä kääntyisi laskuun, ja työttömiä työnhakijoita olisi 294 000 vuonna 2026.
Uusi ennuste on aiempia pessimistisempi. Edellisissä ennusteissa oli arvioitu, että työttömyys alkaisi laskea jo tänä vuonna.
TEM kertoo, että pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on kiihtynyt kuluvan vuoden aikana.
Pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita ennustetaan olevan tänä vuonna keskimäärin 96 000. Ennusteen mukaan pitkäaikaistyöttömiä olisi ensi vuonna 106 000 ja sitä seuraavana vuonna 112 000.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen kaksi kertaa vuodessa. Tänään julkaistu ennuste perustuu valtiovarainministeriön syksyn talousennusteeseen, jonka mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna 0,2 prosenttia ja kasvaa ensi vuonna 1,7 prosenttia.