Selvitys: Työmarkkinat eivät toistaiseksi ole kärsineet tekoälystä
Tekoäly ei ole tähän mennessä aiheuttanut kielteisiä työmarkkinavaikutuksia Suomessa, käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tuoreesta selvityksestä.
Etlan mukaan viitteitä on ennemminkin siitä, että tekoäly on nostanut työn tuottavuutta. Myös ansiotaso näyttää nousseen nopeammin ammateissa, jotka ovat altistuneet tekoälylle.
– Tulos on siis päinvastainen kuin mitä alustataloutta koskevissa tutkimuksissa on aiemmin havaittu. Ekonometrinen estimointi vahvistaa tuloksen: eniten altistuneessa 10 prosentin ryhmässä kuukausiansiot ovat nousseet noin 80 euroa enemmän kuin ei-altistuneessa, sanoo Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen tiedotteessa.
Tutkijat kuitenkin varoittavat, että ajan kuluessa ja tekoälyn käytön lisääntyessä tilanne saattaa keikahtaa toisenlaiseksi. Tekoälyn vaikutukset työmarkkinoihin ovat monimutkaiset, sillä se sekä korvaa että täydentää ihmisen tekemää työtä.
Etlan aiemmassa tutkimuksessa selvitettiin, että viidesosa Suomen työntekijöistä on ammateissa, joissa ainakin puolet työtehtävistä on korvattavissa tekoälyllä.
Selvityksessä tutkittiin ansio- ja työllisyyskehitystä tekoälylle altistuneissa ammateissa ennen ja jälkeen ChatGPT -tekoälypalvelun julkaisua marraskuussa 2022.
Etlan teettämän kyselytutkimuksen mukaan puolet suomalaisista on ainakin kokeillut tekoälysovelluksia. Joka kolmannella työssäkäyvällä on ollut tekoälyn ammatillista käyttöä.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset näkevät tekoälyn vaikutukset työelämään positiivisina. Tutkimuksen mukaan tekoälyn käytön pitäisi kuitenkin vielä laajentua nykyisestä, jotta sillä olisi kansantaloudellisia merkityksiä.
– Tekoälyn hakukonetyyppinen käyttö on yleisintä, vaikka sellaisenaan generatiivinen tekoäly on kylläkin aika onneton tietosanakirja tai hakukone. Toiseksi yleisimmän sovelluskohteen eli kielestä toiseen kääntämisen tai kielenhuollon ensisijaisuus osoittautui puolta pienemmäksi, vaikka niissä tehtävissä tekoäly sopisi huomattavasti paremmin apuriksi, sanoo Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen.
Lokakuussa teetettyyn kyselyyn vastasi runsaat 2 000 ihmistä. Tiedot kerättiin Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan arvo- ja asennetutkimuksen yhteydessä.