Keskustan Kemppi budjettiriihestä: Kasvua kiihdyttävät päätökset puuttuvat
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hilkka Kemppi pettyi hallituksen tämänpäiväisen budjettiriihen tuloksiin. Hallitus kertoi riihen päätöksistä tiistai-iltana tiedotustilaisuudessaan.
– Pääministeri Orpon anti riihestä oli rehvakas talouskasvulla kehuminen ilman katetta. Talouskasvu on tietenkin hyvä uutinen, eikä talouden käännettä kannata vähätellä. Nyt ei kuitenkaan oikea aika jäädä ihailemaan saavutuksia. Vielä kovin vaimea kasvu tulee muuttaa työpaikoiksi, Kemppi toteaa tiedotteessaan.
Hän olisi toivonut hallitukselta ”pelisilmää pienyrittäjien hyväksi”.
– Hallituksen yleisen arvonlisäverokannan äkkikorotus ja kotitalousvähennyksen heikennys painavat edelleen yrittäjien tulosta alaspäin. Nyt kun työttömyysturvan suojaosaa ei palautettu tai kasvutoimia tehty, niin mikään ei muutu, Kemppi harmittelee.
Hän huomauttaa keskustan esittäneen esimerkiksi ensimmäisen työntekijän sivukulujen puolittamista ensimmäiseltä vuodelta, mikä voisi puolueen laskelmien mukaan tuoda nopeasti jopa 40 000 työpaikkaa lisää.
– Tai voisiko esimerkiksi Lahden kaupungin työttömyyden sakkomaksut vaihtaa työhön kannustavaksi nuorten palkkatueksi, että pahin matalapaine saataisiin selätettyä, Kemppi kysyy.
Hänen mukaansa hallituksella ei ole ollut riittäviä esityksiä nuorten työllisyyden ja tulevaisuususkon parantamiseksi.
– Kasvu ei saa siipiä ennen kuin yritystä 80 000 työttömän nuoren työllistämiseksi löytyy.