Suomessa oli aikanaan kymmeniä kauppaloita – mitä ne oikein olivat?

Historia

Suomessa on tätä nykyä peräti 108 kaupunkia, joista kaikki eivät välttämättä vastaa aivan klassista mielikuvaa kaupungista, vaan ovat ehkä jotakin vähän sinne päin.

Ainakin ennen 1980-lukua syntyneet muistavat vielä, että aikanaan kaupunkien ja kuntien välillä oli kolmaskin hallinnollinen formaatti, kauppala. Vuonna 1976 Suomessa oli vielä 22 kauppalaa, jotka muuttuivat seuraavan vuoden alussa kaupungeiksi, poikkeuksena Karhula, joka yhdistettiin Kotkaan.

Kauppaloiden historia yltää Ruotsin vallan aikaan, jolloin kaupankäynti maaseudulla oli kielletty markkinoita lukuun ottamatta. Viljakauppa vapautettiin Suomessa vuonna 1775 ja maalaistavaroiden kauppa 1842. Maakaupan vapautumisen jälkeen maaseudulle perustettiin uusia kauppapaikkoja usein kirkonkyliin ja kasvavan teollisuuden alueille. Ne saivat usein myös suunnitellun kaavan.

Kauppala oli hallinnollisesti kaupunkia kevyempi kuntamuoto. Kauppaloilla ei ollut tiettyjä kaupunkien rasitteita, kuten velvollisuutta maistraatin, raastuvanoikeuden ja kunnallisen poliisilaitoksen ylläpitoon.

Kauppala toimi tyypillisesti väliportaana paikkakunnan kasvaessa ja kehittyessä kaupungiksi. Lainsäädännön vähitellen muuttuessa eri kuntamuodot erosivat toisistaan lopulta enää lähinnä muodollisesti.

Suomen ensimmäinen kauppala, Ikaalinen, perustettiin vuonna 1858. Ikaalinen oli niin sanottu epäitsenäinen kauppala, joilla oli omat hallintoelimensä, mutta jotka kuuluivat maalaiskuntaan ilman omaa kunnallisverotusta. Vasta vuoden 1972 alussa koko Ikaalisten maalaiskunnan alueesta ja siihen kuuluvasta kauppalasta, tuli itsenäinen kauppala.

Itsenäiset kauppalat toimivat omina kuntinaan. Ensimmäinen itsenäinen kauppala oli vuonna 1891 perustettu Salo. Itsenäisiä kauppaloita perustettiin varsinkin 1920-luvulta lähtien runsaasti.

Pienen kaupungin tapaiseksi kasvanut kirkonkylä tai muu taajama voitiin erottaa ympäröivästä maalaiskunnasta eri kunnaksi. Näin muodostettiin esimerkiksi Karkkila vuonna 1932, Seinäjoki 1931 ja Kemijärvi 1957.

Myös koko maalaiskunta saatettiin muuttaa kauppalaksi kuten Mänttä 1948 ja Jämsä 1969. Kokonaisen maalaiskunnan kauppalaksi muuttaminen tuli 1950-luvulle asti kyseeseen vain, jos se sisälsi maalaiskunnaksi poikkeuksellisen vähän haja-asutusaluetta kuten Nokia vuonna 1937 ja Kuusankoski vuonna 1957.

Tavan yleistyminen johti siihen, että alkoi syntyä myös laajoja maaseutualueita käsittäviä kauppaloita, ja kauppaloihin kuten kaupunkeihinkin alettiin liittää maalaiskuntia.

Vielä 1950- ja 1960-luvun vaihteessa harkittiin Tapiolan ja Leppävaaran erottamista kauppalaksi Espoosta, mutta sen sijaan koko Espoo muutettiin kauppalaksi vuonna 1963.

Kaksi Suomen kauppalaa, Iisalmi ja Lahti, muutettiin kaupungeiksi jo autonomian aikana, mutta Lahden muututtua kaupungiksi 1905 kaupungiksi, yhtään Suomen kauppalaa muutettu kaupungiksi vuoteen 1905 mennessä.

Kaupunkien määrä ei muutenkaan ajanjaksolla kasvanut, mikä johtui lähinnä kaupungeille säädetyistä ylimääräisistä rasituksista.

Vuonna 1959 säädettiin laki joka mahdollisti kauppalan muuttamisen kaupungiksi, jolle ei tullut kaikkia vanhempien kaupunkien velvoitteita.

Uusia aiempaa kevyemmän kaupungin aseman saaneita kaupunkeja kutsuttiin epävirallisesti ”uusiksi kaupungeiksi”. Ensimmäiset olivat Hyvinkää, Kouvola, Riihimäki, Rovaniemi, Salo ja Seinäjoki 1960 ja viimeiset Nurmes, Raisio ja Vantaa 1974.

Niin sanotuiksi uusiksi kaupungeiksi muutettiin vuoteen 1974 mennessä yli puolet entisistä kauppaloista. Kunnallislain uudistuksen yhteydessä vuonna 1976 jako maalaiskuntiin, kauppaloihin ja kaupunkeihin poistettiin.

Lain voimaan tullessa kauppalasta tuli kaupunki, ellei kauppalanvaltuusto ennen sitä päättänyt ja ilmoittanut sisäasiainministeriölle, että kauppala jää kunnaksi, joka ei ole kaupunki. Yhtään tällaista ilmoitusta ei tehty.

Näin kaikista Suomen 22 kauppalasta tuli kaupunkeja, paitsi Karhulasta, joka liitettiin Kotkan kaupunkiin. Kunnilla, jotka vuonna 1976 olivat kaupunkeja tai kauppaloita, oli eräitä erityisvelvollisuuksia vielä 1990-luvulla.

Suomen viimeiset, vuoden 1977 alussa historiaan jääneet kauppalat olivat Alavus, Anjalankoski, Haapajärvi, Harjavalta, Huittinen, Ikaalinen, Jämsä, Karhula, Karjaa, Karkkila, Kokemäki, Kurikka, Lapua, Nokia, Oulainen, Outokumpu, Parainen, Parkano, Suolahti, Suonenjoki, Toijala ja Virrat.