Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen järkyttyi presidenttiehdokkaiden näkemyksistä – "Mitä nämä ehdokkaat toivovat minun tekevän?"
Espoolainen hallintotieteiden maisteri, Suomen ja Venäjän kansalainen Reima Kuukka pitää Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan huolestuttavana presidentinvaalien yhteydessä esiin noussutta keskustelua venäläisten kaksoiskansalaisuuden poistamisesta.
Ilta-Sanomien presidenttitentissä viime viikolla kävi ilmi, että presidenttiehdokkaista Alexander Stubb (kok.), Jussi Halla-aho (ps.) ja Sari Essayah (kd.) poistaisivat venäläisiltä Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuuden takautuvasti.
Mika Aaltola (sit.), Pekka Haavisto (vihr.) ja Olli Rehn (kesk.) olivat valmiita siihen, ettei kaksoiskansalaisuutta myönnetä venäläisille jatkossa. He eivät kuitenkaan poistaisi kaksoiskansalaisuutta takautuvasti.
Jutta Urpilainen (sd.) ja Li Andersson (vas.) eivät puuttuisi kaksoiskansalaisuuteen lainkaan.
Mielipidekirjoituksessaan Kuukka kysyy, mitä ehdokkaat toivovat hänen tekevän nykyisessä tilanteessa.
Hän kertoo syntyneensä Venäjällä vuonna 1995 ja muuttaneensa jo muutaman viikon jälkeen Suomeen venäläisen äitinsä ja suomalaisen isänsä kanssa. Suomen kansalaisuuden hän sai vuonna 1996.
− Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olemme pyrkineet perheeni kanssa poistamaan Venäjän kansalaisuuttani, tässä kuitenkaan onnistumatta. Minulla ei nimittäin ole ikinä ollut Venäjän passia, minkä vuoksi prosessi on byrokraattisesti mahdoton. Ironisesti, olen Venäjän silmissä kansalainen, mutta en niin kansalainen, jotta olisin voinut luopua siitä.
Kuukka huomauttaa kritisoineensa koko nuoruutensa ja aikuisuutensa Venäjän hallintoa, poliittista kulttuuria ja yhteiskuntajärjestelmää.
− Lojaaliuttani todellista isänmaatani – Suomea – kohtaan ei pysty kiistämään, hän kirjoittaa.
− Se, että synnyin Venäjällä, ei ollut oma valintani. Se, että en ole pystynyt luopumaan kansalaisuudestani lukuisista yrityksistä huolimatta, ei ole oma valintani.
Kuukka toteaa, että hänellä on Suomessa lapsi, puoliso ja työ.
− Venäjä saa puolestani odottaa minulta lojaalisuutta, mutta se ei tarkoita, että olisin antamassa sitä heille tippaakaan.