Sitran Jyrki Katainen Metsä.fi:ssä: Metsillä tehdään turhaa identiteettipolitiikkaa, keskustelu luonnon monimuotoisuudesta nousee uudelle tasolle

Metsäpolitiikka

Luonnon monimuotoisuuden merkitys taloudessa ja yhteiskuntapolitiikassa kasvaa lähivuosina tuntuvasti, uskoo Sitran yliasiamies Jyrki Katainen.

– Keskustelu biodiversiteetistä tulee viiden vuoden päästä muistuttamaan laajuudeltaan ja vakavuudeltaan nykyistä ilmastokeskustelua, Katainen ennakoi Metsähallituksen Metsä.fi -lehden haastattelussa.

Kataisen mukaan Sitra tulee keskittymään erityisesti luonnon monimuotoisuuden ja markkinoiden kytkökseen. Ilmastonmuutoksen torjunta on osoittanut, että sijoittajat, pankit, yritysmaailma ja kuluttajat ovat tärkeitä tekijöitä ja muutoksen aikaansaamisessa.

Katainen kertoo rahoitusmarkkinoiden toimijoiden olleen kaikkein innokkaimpia keskustelemaan luontokadosta ja monimuotoisuuden turvaamisesta. Entisen pääministerin mukaan myös poliittisia linjauksia tarvitaan, mutta vastuullisuuteen liittyvät kysymykset voivat edetä nopeammin kuin lainsäätäjien aloitteet.

– Rahoitusmarkkinat ovat jo vuosien ajan kehittäneet kestävyyskriteerejä, erityisesti ilmastonmuutoskysymyksessä. Niillä on siksi annettavaa myös, kun mietitään monimuotoisuuden tai luonnonvarojen kaltaisten asioiden mittaamista, Katainen muistuttaa.

Katainen harmittelee haastattelussa kotimaisen metsäkeskustelun kiivautta.

– Metsäkeskustelu Suomessa on valitettavan polarisoitunutta. Metsiä käytetään turhaan identiteettipolitiikan välineenä. Uskon, että meillä olisi mahdollisuus parantaa keskustelun tasoa, jos malttaisimme paremmin kuulla erilaisia mielipiteitä. Keskustelussa me suomalaiset voisimme taas palata pragmaattiseksi järkikansaksi, hän vetoaa.