Banner
Open Navbar
Close Navbar
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
Lataa Suomenmaa-sovellus: IOS / Android
Banner
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
Haku
Kuntavaalit
Tiina Halttunen kertoo, että keskusta tuntuu nyt hänelle juuri oikealta puolueelta. (Kuva: Tiina Halttusen albumi)

Sisuuntunut opettaja ponnisti Helsingin valtuustoon keskustan listalta – Näin hän kuvaa koulujen muuttumista

Pauliina Pohjala 17.4.2025 10:15, muokattu 24.4.2025 12:11
a– a+
Kuntavaalit

Tiina Halttunen, 63, teki lähes mahdottoman tullessaan valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon keskustan ehdokkaana. Keskusta on pääkaupungissa pieni, alle kolmen prosentin kannatuksen puolue.

– Olin todella hämmästynyt ja äärettömän iloinen, että pääsen oikeasti vaikuttamaan, hän kuvailee sunnuntaisen vaali-illan tunnelmia.

– Olen niin kiitollinen kuin olla voi.

Keskustassakin ollaan helpottuneita kahden valtuustopaikan säilymisestä, sillä pitkäaikainen valtuutettu Laura Kolbe jätti paikkansa. Keskustan ääniharavana toimi näissä vaaleissa toinen valtuuston konkari, pormestariehdokkaana ollut Terhi Peltokorpi.

486 ääntä kerännyt Halttunen ei noussut kaupunginvaltuutetuksi aivan tyhjästä, vaikka liittyikin takaisin keskustan jäseneksi vasta viime kesänä.

Takana on vuosien ahkera vaikuttaminen esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Opettajana työskentelevä Halttunen on kirjoittanut lukuisia tekstejä koulumaailman ongelmista.

Halttusen mielestä digitalisaatio on saanut kouluissa liikaa tilaa ja luokkahuoneiden vaihtaminen avoimiin opetustiloihin pilasi työrauhan.

– Tuon esiin sitä opettajan näkökulmaa, mitä ei kerta kaikkiaan ole kuunneltu. Me opettajat tiesimme tosi hyvin, että avoimet koulutilat eivät toimi.

Halttunen opettaa itsekin avoimessa opetustilassa Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa alakoulussa. Hän kertoo, että avoimista tiloista häiriintyvät etenkin oppilaat, jotka tarvitsevat muutenkin tukea tarkkaavaisuuden kanssa.

Muillakaan ei ole helppoa metelin ja rauhattomuuden kanssa.

– Ehkä 10 prosenttia oppilaista pystyy keskittymään, vaikka on häiriöitä. Mutta iso osa häiriintyy metelistä enemmän tai vähemmän.

Halttunen erosi keskustasta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kaudella.

– Ärsyynnyimme mieheni kanssa Anne Berneristä ja koko keskustan linjasta. Keskusta tuntui liian oikeistolaiselta.

– En ollut innostunut Juha Sipilän järeästi ajamasta digitalisaatiosta, joka heijastui kouluun. Digi oli pyhä lehmä, sitä ei saanut kritisoida ollenkaan, Halttunen näkee.

Hän on 36 vuoden aikana opettajan työssä on nähnyt, kuinka lapsista on tullut entistä levottomampia.

– Pitkäjänteisyys on heikentynyt, ja sen pistän ärsykemaailman piikkiin. Ollaan puhelimella tosi paljon ja ruutujen ääressä eri tavoin.

Pitkäjänteisyys on heikentynyt, ja sen pistän ärsykemaailman piikkiin.

Tiina Halttunen

Biologiaakin yliopistossa opiskellut Halttunen on toiminut aiemmin kestävän kehityksen kouluttajana. Tällä hetkellä hän on ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomen hallituksen varapuheenjohtaja.

Halttunen kertoo, että tämän taustan vuoksi monet hämmästyivät, kun hän ei ollut kuntavaaleissa vihreiden listalla.

– Mutta voin sanoa, että en ikipäivänä liittyisi vihreisiin, hän naurahtaa.

– En tykkää heidän aluepolitiikastaan tai kaupunkisuunnittelustaan yhtään.

Halttusen mielestä keskustan sanoma omavaraisuudesta ja ruoantuotannon tärkeydestä nousee vielä arvoon arvaamattomaan.

– Ja jotta maaseudulla pystytään tuottamaan ruokaa, siellä pitää pystyä myös asumaan ja kasvattamaan lapsia, hän sanoo.

– Maatalous ja kestävä kehitys on yhtälö, joka täytyy pystyä ratkaisemaan.

Tiina Halttunen kampanjoimassa Lauttasaaren vaalitorilla 5. huhtikuuta. Kuva: Tiina Halttusen albumi

Lauttasaaressa asuva Halttunen haluaa kaupunginvaltuutettuna puolustaa koulujen ohella lähiluontoa. Hän kritisoi Helsingin merentäyttö- ja rakentamissuunnitelmia.

–  Keskustalaisten arvojen mukaisesti ajattelen, että Suomessa on kyllä tilaa asua, eikä merta tarvitse täyttää sitä varten, että lisää ihmisiä mahtuisi asumaan kehä kolmosen sisäpuolelle.

– Hajautettu yhteiskunta on monella tavalla viisas kehityssuunta, Halttunen sanoo.

Hän kehuu Antti Kaikkosta keskustan puheenjohtajana.

– Hän luo tosi rennon ja hyväntuulisen ilmapiirin.

– Tuntuu hyvältä olla puolueessa, jonka arvot ja tavoitteet pystyn allekirjoittamaan, Halttunen kertoo.

Lue myös

Keskusta petrasi kannatustaan etelässä – Sipilän kausi nousee yllättäen tuoreiden valtuutettujen puheisiin

Keskustan kannatus piristyi hieman etelän suurissa kaupungeissa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Espoossa keskustan valtuutettuna...
17.4.2025 9:23

Aihetunnisteet

Keskusta Politiikka

Viidesti viikossa kiinnostavimmista sisällöistä koostettu uutispaketti sähköpostiisi?

Tilaa Suomenmaan ilmainen uutiskirje.

Luetuimmat

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Purra teki johtopäätöksen Wolt-kuskeista: ”Suomi ei tarvitse maailmalta näitä korkeakoulutettuja ’huippuosaajia’”
Uutiset | 30.10.2026 9:03
Timo Soini Iltalehdelle: Trump on ”muninut koko homman”
Uutiset | 31.10.2026 11:31
Stubb Ylen Ykkösaamussa: Puhelu Putinin kanssa oli mahdollisuus kuulla suoraan Venäjän johtajan näkemyksiä
Uutiset | 31.10.2026 11:26
Kallas: Lavrov valehteli G20-kokouksessa
Uutiset | 31.10.2026 1:39
Maajussille morsiamessa tuli pettymys, mutta se opetti – Hannu Laturi tähtää nyt eduskuntaan
Uutiset | 1.11.2026 9:00
Perussuomalaisten ehdottama säästö valtionhallintoon vastaisi potkuja 18 000 ihmiselle
Uutiset | 30.10.2026 12:08
USA:n välivaalit voivat poikia jälkipuintia tuomioistuimissa, mutta presidentti Trumpille asia ei suoranaisesti kuulu
Uutiset | 30.10.2026 9:43
Puolan presidentti kutsui koolle hätäkokouksen hallinnon ja tuomioistuimen välisen kiistan vuoksi
Uutiset | 31.10.2026 12:57
Presidentti Halonen STT:n kohtalosta: ”Isku suomalaisen uutismediakentän kattavuudelle ja luotettavuudelle”
Uutiset | 30.10.2026 16:55
Kulmuni ja Kyllönen: AdBlue-ongelma hoidettava myös työkoneissa
Uutiset | 29.10.2026 9:38
Purra teki johtopäätöksen Wolt-kuskeista: ”Suomi ei tarvitse maailmalta näitä korkeakoulutettuja ’huippuosaajia’”
Uutiset | 30.10.2026 9:03
Historia | Miksi antifasistinen valtio puki sotilaansa kuin natsit? DDR:n armeijan ulkoasu hämmensi monia
Uutiset | 25.10.2026 21:38
Kenraalit katosivat – Kiinassa ennätykselliset puhdistukset
Uutiset | 27.10.2026 22:01
Suomen suurin suhteellinen korkeusero ei olekaan Saanalla
Uutiset | 24.10.2026 22:15
OP vapauttaa yhdistykset ja tiekunnat tilin kuukausimaksusta – ”Rohkaisen kaikkia pankkeja seuraamaan perässä”
Uutiset | 28.10.2026 13:05
Tulisija pakolliseksi uusiin pientaloihin? Omakotiliitto kommentoi nyt Kaikkosen avausta
Uutiset | 27.10.2026 9:28
USA:n välivaalit voivat poikia jälkipuintia tuomioistuimissa, mutta presidentti Trumpille asia ei suoranaisesti kuulu
Uutiset | 30.10.2026 9:43
Nyt Zelenskyi selittää kohuttanutta esiintymistään: ”Ukrainan yllä leijuu vaarallisia asioita”
Uutiset | 28.10.2026 11:26
Perussuomalaisten ehdottama säästö valtionhallintoon vastaisi potkuja 18 000 ihmiselle
Uutiset | 30.10.2026 12:08
Kulmuni ja Kyllönen: AdBlue-ongelma hoidettava myös työkoneissa
Uutiset | 29.10.2026 9:38
Sotahistoria | Miksi saksalaiset hävittäjä-ässät näyttävät niin ylivoimaisilta? Asialle löytyy harvoin esiin nostettu selitys
Uutiset | 7.10.2026 21:31
Kymmenen natsijohtajaa joutui hirteen tasan 80 vuotta sitten – nämä olivat kunkin viimeiset sanat
Uutiset | 16.10.2026 22:15
Moskova ja Peking jyrähtävät: Ulkopuolisten ei pidä sotkeutua
Uutiset | 22.10.2026 9:00
Hawker Hurricane olisi hallinnut talvisodan taivasta, mutta sota ehti loppua – legendaarinen brittihävittäjä jäi Suomessa pikkurooliin
Uutiset | 16.10.2026 21:36
Jatkosota | Britannian työväenliike tylytti sotivia suomalaistovereita – SDP vastasi viileästi
Uutiset | 10.10.2026 22:30
Purra teki johtopäätöksen Wolt-kuskeista: ”Suomi ei tarvitse maailmalta näitä korkeakoulutettuja ’huippuosaajia’”
Uutiset | 30.10.2026 9:03
Historia | Miksi antifasistinen valtio puki sotilaansa kuin natsit? DDR:n armeijan ulkoasu hämmensi monia
Uutiset | 25.10.2026 21:38
Jyrsijät ovat jopa vaarallisia tuholaisia – kotitalossa paras keino eivät ole loukut, autoilijan kannattaa katsoa, minne pysäköi
Uutiset | 10.10.2026 21:15
Milloin tulee lunta? – Näin kuuluu ennuste
Uutiset | 7.10.2026 15:05
Kenraalit katosivat – Kiinassa ennätykselliset puhdistukset
Uutiset | 27.10.2026 22:01

Uusimmat

Kenen toisen puolueen poliitikon kanssa perustaisit tulevaisuusvaliokunnan? – Suomenmaa tenttasi keskustan nuoria eduskuntaehdokkaita
Uutiset | 1.11.2026 16:00
Vieraskynä: Rakentamisessa on nähtävä metsä puilta
Uutiset | 1.11.2026 9:20
Maajussille morsiamessa tuli pettymys, mutta se opetti – Hannu Laturi tähtää nyt eduskuntaan
Uutiset | 1.11.2026 9:00
Kainuun prikaatin sotilas loukkaantui, kun aseeseen tuli toimintahäiriö
Uutiset | 31.10.2026 13:56
Puolan presidentti kutsui koolle hätäkokouksen hallinnon ja tuomioistuimen välisen kiistan vuoksi
Uutiset | 31.10.2026 12:57
Latvian laki kieltää maan jääkiekkomaajoukkueita kohtaamasta Valko-Venäjää ja Venäjää
Uutiset | 31.10.2026 12:41
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tuen säilyttämistä
Uutiset | 31.10.2026 12:34
Timo Soini Iltalehdelle: Trump on ”muninut koko homman”
Uutiset | 31.10.2026 11:31
Stubb Ylen Ykkösaamussa: Puhelu Putinin kanssa oli mahdollisuus kuulla suoraan Venäjän johtajan näkemyksiä
Uutiset | 31.10.2026 11:26
YK:n luontokokouksen osittainen sopu tärkeä saavutus, mutta rahoitusta tarvitaan lisää, arvioi WWF
Uutiset | 31.10.2026 10:58
Näytä lisää

Toimitus suosittelee

Toimittajalta | Ranskan liekit tulivat kuin tilauksesta – näin perussuomalaiset valjastavat Pariisin mellakat vaalivankkureihinsa
Uutiset | 26.10.2026 16:39
Lohi ruotii PS:n leikkauslistaa: ”Otsikoksi olisi voinut panna, että empatia ei kuulu politiikkaan”
Uutiset | 22.10.2026 16:17
Voivatko poliitikot päättää etätyöstä? – Professorin mukaan lähivuosien trendejä on vaikea ennustaa
Uutiset | 18.10.2026 10:00

Uutiset

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Kenen toisen puolueen poliitikon kanssa perustaisit tulevaisuusvaliokunnan? – Suomenmaa tenttasi keskustan nuoria eduskuntaehdokkaita
Uutiset | 1.11.2026 16:00
Vieraskynä: Rakentamisessa on nähtävä metsä puilta
Uutiset | 1.11.2026 9:20
Maajussille morsiamessa tuli pettymys, mutta se opetti – Hannu Laturi tähtää nyt eduskuntaan
Uutiset | 1.11.2026 9:00
Purra teki johtopäätöksen Wolt-kuskeista: ”Suomi ei tarvitse maailmalta näitä korkeakoulutettuja ’huippuosaajia’”
Uutiset | 30.10.2026 9:03
Historia | Miksi antifasistinen valtio puki sotilaansa kuin natsit? DDR:n armeijan ulkoasu hämmensi monia
Uutiset | 25.10.2026 21:38
Kenraalit katosivat – Kiinassa ennätykselliset puhdistukset
Uutiset | 27.10.2026 22:01

Mielipiteet

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Lukijalta: Julkishallinnon tietojärjestelmät on uudistettava – tekoälyllä satojen miljoonien tuottavuushyöty
Mielipide | 31.10.2026 11:03
Lukijalta: Pitkäikäistyvä yhteiskunta tarvitsee vastuullisia yrityksiä
Mielipide | 31.10.2026 11:02
Lukijalta: Vahvat kunnat, vahva Suomi
Mielipide | 31.10.2026 10:56
Lukijalta: Kaakkois-Suomen asuntopolitiikka tarvitsee uusia ratkaisuja
Mielipide | 31.10.2026 10:50

Keskusta

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Keskustanaisten Kainuun piiri: Pitkien etäisyyksien vaikutukset kotitalouksiin huomioitava päätöksenteossa
Keskusta | 26.10.2026 10:27
Nuorisojärjestö läimäyttäisi ”eläkepommia persauksille”: Työurille pituutta ja tuottavuus kasvuun!
Uutiset | 22.10.2026 9:20
Vantaan Keskusta ei kannata kaupungin yhdistämistä Helsinkiin
Uutiset | 19.10.2026 10:00
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Tapahtumat

Toimitus

[email protected]
[email protected]

Hel­sin­gin toi­mi­tus
Apol­lon­ka­tu 11 A Hel­sin­ki

Toimitus

Lataa uutissovellus Lähetä juttuvinkki Lähetä palautetta Mediatiedot

Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.

Tietosuoja- ja rekisteriseloste


Seuraa Suomenmaata