SDP:n Mäkynen: Rasismitiedonanto ei poistanut kysymyksiä ministerien omasta toiminnasta
SDP:n varapuheenjohtajan Matias Mäkysen mukaan hallituksen olisi pitänyt rasismitiedonantonsa yhteydessä poistaa hallitusohjelmastaan eriarvoisuutta luovat elementit, kuten sosiaaliturvan eriyttämistä koskeva uudistus tai kansalaisuuskriteereihin ja oleskelulupiin liittyvät uudistukset, jos se olisi todella halunnut toimia yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi.
– Hallitusohjelma on edelleen entisellään, sitä ei haluttu avata, Mäkynen sanoi STT:lle.
Mäkysen mielestä hallituksen tiedonanto ei myöskään poistanut kysymyksiä hallituksen ministerien omasta toiminnasta, mistä koko tiedonantoprosessi sai alkunsa.
– Se jää nähtäväksi, miten se muuttuu. Onko puheille katetta? Mitä tapahtuu, jos esimerkiksi perussuomalaisista jotain rasistisia kannanottoja tulee jatkossa? Mäkynen kysyi.
– Hallituksen oma toiminta on paljon isompi kysymys kuin nämä toimenpiteet, Mäkynen jatkoi.
Mäkysen mukaan SDP käy ensin ensi viikon eduskuntakeskustelun ja päättää sen jälkeen, miten se toimii mahdollisissa luottamusäänestyksissä.
– Ei tässä nyt ole tapahtunut mitään sellaista, mikä olisi luottamusta varsinaisesti vahvistanut, Mäkynen sanoi.