SDP:n eduskuntaryhmä valitsee uuden puheenjohtajan
SDP valitsee tänään eduskuntaryhmän uuden puheenjohtajan.
Tehtävää tavoittelemaan ovat ilmoittautuneet viime hallituskaudella ministereinä toimineet Krista Kiuru ja Tytti Tuppurainen.
– Moni on puoluekokouksessa pyytänyt minua asettumaan ehdolle eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävään. Asiaa harkittuani olen päättänyt olevani ehdokkuuteen valmis, hän totesi sunnuntaina muun muassa viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter).
Viikonloppuna SDP:n puoluekokouksessa muita varmoja ehdokkaita ei ilmoittautunut. Kansanedustaja Kim Berg kertoi pohtivansa ehdokkaaksi asettumista.
Vielä viikonloppuna Tuppurainen sanoi, ettei aio tavoitella tehtävää, vaan keskittyvänsä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävään.
Keskiviikkoiltana Tuppurainen kuitenkin kertoi viestipalvelu X:ssä, että häntä on kannustettu ryhtymään ehdolle.
– Olen päättänyt olla tähän tehtävään käytettävissä. Haluan olla ryhmän yhtenäisyyden ja yhteistyön edistäjä, hän kirjoitti.
SDP:n eduskuntaryhmässä on 43 kansanedustajaa.
Eduskuntaryhmän väistyvä puheenjohtaja Antti Lindtman valittiin viikonloppuna puolueen johtoon.
Lindtmanin vastaehdokkaana ollut Kiuru sanoi tavoittelevansa eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävää, koska halusi sillä tavoin osoittaa olevansa valmis tukemaan tuoretta puolueen puheenjohtajaa.
SDP tunnetaan varsin jakautuneena puolueena, ja Kiurun tiedetään kuuluvan niin sanottuihin marinilaisiin eli aiemman puheenjohtajan Sanna Marinin lähipiiriin.
Vaikka Kiurulle löytyy tukijoita, taustakeskusteluissa häntä pidetään myös riskivalintana. Etenkin korona-aikana hänet tunnettiin kovana päätöksentekijänä, ja hän jakaa mielipiteitä etenkin muissa eduskuntaryhmissä.
Kiuru toimi edellisellä hallituskaudella perhe- ja peruspalveluministerinä. Tuppurainen taas toimi viime hallituksen Eurooppa- ja omistajaohjausministerinä.