Saarikko vastaa Riku Aallolle: "Ainakaan suurempaa painetta veronkevennyksille työmarkkinajärjestöjen suunnalta ei ole"
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon torjuva suhtautuminen veronkevennysten ja maltillisen palkkaratkaisun yhdistämiseen ”selkiyttää tilannetta”, arvioi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.).
Aalto kertoi keskiviikkona sanoneensa valtiovarainministeriön edustajille, että Teollisuusliitto ei ole kiinnostunut sitoutumaan maltillisiin palkkaratkaisuihin, jos valtio samalla keventää verotusta.
– Minusta se selkiyttää tilannetta. Ainakaan suurempaa painetta veronkevennyksille työmarkkinajärjestöjen suunnalta ei ole, Saarikko sanoo.
Ministeri kommentoi asiaa toimittajille keskustan työvaliokuntien ja ministerien kesäkokouksessa. Hän ei kuitenkaan sanonut, että veronkevennykset eivät nyt voisi ehdottomasti toteutua.
– Tästä on hyvä keskustella nyt koko hallituksen kanssa.
Saarikko vetosi tulevien palkkamalttiin tulevissa tes-neuvotteluissa.
Ministeri sanoo, että keskustelua on hyvä jatkaa liittojen edustajien kanssa. Hänen mukaansa se vahvistaa ymmärrystä siitä, millainen tilanne työmarkkinoille on kehittymässä.
Aiemmin kesäkokouksessa Saarikko kertoi antaneensa asiantuntijoille tehtävän etsiä keinoja varautua sähkön hinnan nousuun ja sen vaikutusten lievittämiseen.
Saarikon mukaan poliittisten toimien ohella on tarvetta konkreettisille keinoille säästää energiaa. Hän sanoo, että toimien on oltava nopeasti toteutettavissa. Hän aikoo valmistella esitykset budjettiriiheen mennessä yhdessä elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) kanssa.
Budjettiriihi pidetään kuun taitteessa.
– Näissä poikkeuksellisissa oloissa on yhteinen kansallinen asia kohtuuhintaisen sähkön saatavuus, Saarikko sanoi.
Valtiovarainministerin mukaan hintojen nousun vaikutuksiin toimivat parhaiten täsmätoimet, mutta hän kertoi olevansa avoin kaikille ajatuksille.
Aiemmin hallitus sopi jakeluvelvoitteen pienentämisestä ja kilometrikorvauksen kasvattamisesta bensan hinnan nousun vuoksi. Ne vastasivat keskustajohtajan mukaan täsmällisesti syntyneeseen ongelmaan heikentämättä valtiontaloutta.
Saarikko kertoi pitävänsä taantumariskiä ilmeisenä joko korkean inflaation tai sitä torjuvan kiristyvän rahapolitiikan vuoksi.
– Selvää on, että valtio voi tulla jossain kansalaisia vastaan, mutta emme me kaikkia iskuja voi torjua.