Saarikko kiittää suomalaisten "hiilikädenjälkeä" MT:ssa: "Suomi on lähes puolittanut päästönsä" – kehuu suomalaisen maatalouden kunnianhimoa

”Maaseudun elinkeinoilla on ilmastotyössä erityinen valttikortti. Ne ovat ainoat talouden alat, joilla sidotaan hiiltä. Multaisten käsien hiilikädenjälki voi olla syvä.”
Ilmasto

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko muistuttaa Maaseudun Tulevaisuuden (MT) kolumnissaan, että Suomi on tehnyt kokoaan suurempia tekoja ilmastonmuutoksen torjunnassa.

– Olemme päättäneet olla ilmastonmuutoksen torjunnassa historian oikealla puolella. Näyttöjäkin meillä on: Suomi on lähes puolittanut päästönsä vuoden 2003 huipputasosta tähän päivään.

– Eikä elämä tänä aikana ole kurjistunut. Päin vastoin, olemme kääntäneet välttämättömän muutoksen yritystemme menestystarinaksi, Saarikko iloitsee.

Saarikko on sitä mieltä, että syyllistämällä ei saada tuloksia. Hiilijalanjäljen rinnalla olisi hänen mielestään puhuttava hiilikädenjäljestä.

– Se tarkoittaa sitä vaikutusta, jotka suomalaisten yritysten tuotteilla ja palveluilla on päästövähennyksinä.

– Tehokkaampi moottori, saastuttavan raaka-aineen korvaaminen uusiutuvalla tai tekoälyn avulla säästettävä energia ovat kaikki ilmastotekoja. Kädenjälkemme ilmastonmuutoksen torjunnassa on kokoamme suurempi. Samalla käännämme sen työpaikoiksi ja vientituloiksi koko Suomeen, hän kirjoittaa MT:ssa.

Saarikko kiittää myös maatalouden panosta. Jos tuijottaa vain menneitä tilastoja, vie tämä huomion siltä työltä, jota tiloilla nyt tehdään, hän korostaa.

– Tapaamani nuoret viljelijät kokeilevat keinoja lisätä peltojen hiilensidontaa. Monet tilat tuottavat biokaasua, jolla talot lämpeävät ja autot liikkuvat puhtaasti. Maito- ja lihaosuuskunnat ovat asettaneet reippaita tavoitteita hiilineutraaleista elintarvikkeista, keskustajohtaja kehuu.

– Maaseudun elinkeinoilla on ilmastotyössä erityinen valttikortti. Ne ovat ainoat talouden alat, joilla sidotaan hiiltä. Multaisten käsien hiilikädenjälki voi olla syvä.

Saarikko lupaa keskustan olevan maataloustuottajan kumppani jatkossakin.

– Keskusta on valmis edistämään ilmastotoimia myös maataloudessa, viljelijöiden tukena ja kumppanina. Lähtökohtana on oltava kannattava kotimainen maatalous. Unohtamatta sitä tärkeintä: viljelijän arvokas ja tärkein työ on tuottaa ruokaa.