Puolustusvoimien entinen tutkimusjohtaja: Koneiden sota on jo täällä
Katapultit, ruutiaseet, konekivääri, panssarivaunu ja lentokone ovat vuorollaan mullistaneet sodankäyntiä. Nämä teknologiat toivat taisteluun uusia keinoja, mutta sota pysyi silti yhä inhimillisenä kamppailuna.
Nyt on käynnissä uusi vallankumous, jollaista ei ole ennen nähty. Siinä koneet eivät ole enää ihmisen apuvälineitä vaan itsenäisiä toimijoita. Ukraina osoittaa, että koneiden sota on jo alkanut.
Puolustusvoimien entinen tutkimuspäällikkö, insinöörieversti (evp) Jyri Kosola kertoo tuoreessa Koneiden sota -kirjassaan herätelleensä uransa varrella monesti Puolustusvoimia tulevaan muutokseen, usein huonolla menestyksellä.
Puolustusvoimien kaltainen organisaatio ei voi hänen mukaansa kääntyä nopeasti, mutta kyllä rivien välistä turhautumisen aistii.
Ukrainassa pelloilla lojuu nykyisin valokuitukaapeleita, joilla drooneja on ohjattu vihollisen häirinnän haittaamatta. Kosolan mukaan Pääesikunnan sähkötekninen osasto ja Nokia Kaapeli ideoivat vastaavan kevyen ”rynnäkkövalokaapelin” jo 1990-luvun puolivälisissä.
– Kenelläkään muulla ei ollut vastaavaa. Se oli aikaansa edellä, koska ei ollut vielä niin paljon drooneja, Kosola sanoo haastattelussa.
2000-luvun alkupuolella Kosola kirjoitti taistelupanssarivaunun konseptin tullen tiensä päähän. Sama koskee myös muita Kosolan monoliiteiksi kutsumia järjestelmiä, joissa kaikki toiminnot – tulenkäyttö, liikkuminen, tiedustelu, suojaus – on sijoitettu samaan fyysiseen lavettiin. Sen yhden kyvykkyyden tuhoaminen voi rampauttaa koko järjestelmän.
Tällaisia monen kyvykkyyden monoliitteja ovat nimensä mukaisesti Puolustusvoimien suuret strategisten hankkeet, uudet F-35-monitoimihävittäjät ja Pohjanmaa-luokan monitoimisotalaivat.
Kosola ei suostu sanomaan niiden hankkimista varsinaisesti virheinvestoinneiksi, mutta yleinen kehitys vie kiistatta verkostoituneeseen puolustukseen.
– Silloin voi kysyä, että jos kaikki munat ovat samassa korissa, niin onko se turhan riskaabelia, hän pohtii.
Hankintojen järkevyyttä voi aina pohtia myös siitä näkökulmasta, mitä muuta samalla rahalla olisi saatu.
– Jos olisi kysytty, että saat säkillisen rahaa, miten sen käytät, niin varmaan tulos olisi ollut erilainen, kuin jos kysymys olisi ollut, että ostatko tällä rahalla 64 hävittäjää vai oletko ostamatta, Kosola muotoilee.
Perinteisenä tykistö- ja jalkaväkitaisteluna alkaneessa Ukrainan sodassa ollaan nyt tilanteessa, jossa 70 prosenttia kalusto- ja miehistötappioista on droonien aiheuttamia. Moninkertaisesti kalliimmat ohjukset, miinat ja tykistökranaatit aiheuttavat tappioista vain enää vain vajaan kolmanneksen.
Lisäksi droonit ja muut sodankäynnin koneet ovat yhä enemmän ohjelmistopohjaisia, joten niitä voi tarvittaessa päivittää tai niiden tehtäväkuvaa muuttaa kirjaimellisesti lennosta.
Ukrainassa ei voi puhua varsinaisesta rintamalinjasta vaan kilometrejä leveästä tappovyöhykkeestä, jolla kumpikaan ei kykene etenemään droonien saalistaessa taivaalla.
Paradoksaalisesti uudenaikaiset droonit ovat Kosolan mukaan paljolti syypäitä siihen, että sotiminen Ukrainassa on taantunut ensimmäisen maailmasodan kaltaiseksi kulutustaisteluksi.
Kosola muistuttaa, ettei ihminen ole käymässä koneiden sodassa tarpeettomaksi. Ilmassa, maalla tai merellä liikkuva miehittämätön drooni on hänen mukaansa paremmin määriteltynä ”miehistötön” järjestelmä, joka voi tarvita toimiakseen jopa enemmän ihmistyötä kuin jokin miehitetty järjestelmä.
Drooneja operoi ihmisten ja koneiden yhteinen sotajoukko, joka pyrkii hyödyntämään molempien vahvuuksia ja välttämään heikkouksia.
Uhrattavissa oleva väsymätön kone voidaan lähettää vaaralliseen paikkaan, ja koneelle tehtävän määrittänyt ihmisen operoi sitä paremmasta turvasta. Taistelu mies miestä tai panssari panssaria vastaan alkaa olla historiaa.
Ihmisellä on selviytymisviettinsä, koneella sen korvaa peloton kustannusten ja hyötyjen punninta ihmisen asettaman tavoitteen saavuttamiseksi.
Koneiden kyky käsitellä suuria tietomääriä sekä reaktio- ja havaitsemiskyky ovat ylivoimaisia ihmiseen nähden, mutta omaa tahtoa koneella ei ole, joten vain ihminen voi tehdä vastuunkatoa edellyttäviä päätöksiä, Kosola kirjoittaa.
Kirjansa lopuksi Kosola kuitenkin heittää ilmaan dystooppisen kuvan ilman ihmisen myötävaikutusta toimivasta droonista, jonka tekoäly ohjelmoi itsenäisesti ja joka osaa ottaa tarvitsemansa energian ympäristöstä.
– Pidän tällaista enemmän epätodennäköisenä kuin todennäköisenä, mutta riskiä ei pidä unohtaa. Keskiössä on tekoälyn vastuullinen käyttö, Kosola sanoo.