Puolustusministeriö: Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutukseen osallistunut alaikäisiä 18 vuoden ikärajasta huolimatta – Osassa koulutuksista on käytetty myös aseita

Maanpuolustus

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutukseen on vuosien 2016–2018 aikana osallistunut 18 vuoden ikärajasta huolimatta alaikäisiä, kertoo puolustusministeriö.

Kyse oli sotilaallisia valmiuksia palvelevasta koulutuksesta. Yksittäisiä alaikäisiä osallistujia oli koulutuksessa, jossa oli käytössä Puolustusvoimien aseita.

Lisäksi Puolustusvoimien aseita ja ampumatarvikkeita on luovutettu mahdollisesti säännösten vastaisesti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutukseen.

Aseita on kuitenkin käsitelty kyseisissä koulutuksissa Puolustusvoimien henkilökunnan valvonnassa.

Puolustusministeriö on pyytänyt keskusrikospoliisia tutkimaan asiaa.

Ministeriö kertoo myös havainneensa puutteita Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen valtionavustuksen käsittelyssä. Puolustusministeriö kertoo kehittävänsä havaintojen perusteella vapaaehtoisen maanpuolustuksen valvontaa.

Puolustusministeriö teki viime ja toissa vuonna laillisuusvalvontatarkastuksen vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.

Tarkastuksen kohteina olivat erityisesti Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen antama koulutus alaikäisille, Puolustusvoimien ampuma-aseiden käyttö Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutuksessa ja Puolustusvoimien tilaamassa sotilaallisessa koulutuksessa, yhdistyksen valtionavustusten käsittely sekä Puolustusvoimien ja puolustusministeriön vapaaehtoisen maanpuolustuksen valvonnan lainmukaisuus.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK sanoo tiedotteessaan, että varsinaiseen sotilaallisia valmiuksia palvelevaan koulutukseen on vajaan kahden vuoden tarkastelujakson aikana osallistunut kymmenen alle 18-vuotiasta nuorta yhteensä kuudessa eri tapahtumassa.

MPK kertoo, että asian tultua ilmi toissa vuonna se tarkensi ohjeistustaan koulutuksen toteuttamisesta.

Samalla tiedonhallintajärjestelmään tehtiin muutos, joka estää alle 18-vuotiaiden ilmoittautumisen sotilaallisia valmiuksia palvelevaan koulutukseen, yhdistys kertoo.

– Tietojärjestelmässämme ollut aukko mahdollisti inhimilliset virheet osallistujien iän tarkastuksissa, mistä olemme harmissamme ja pahoillamme. MPK ei kuitenkaan ole tarkoituksellisesti kouluttanut sotilaallisia valmiuksia alle 18-vuotiaille, MPK:n toiminnanjohtaja Pertti Laatikainen sanoo tiedotteessa.

Valtionavustuksista MPK sanoo, että sen talousjärjestelmä ei anna tarpeeksi tietoa valtionavustuksen yksityiskohtaisesta kohdentamisesta ja ”tarkastusta jatketaan hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa”.

– MPK on aina hoitanut kirjanpitoaan julkisten hallitontehtävien osalta valvovan viranomaisen ohjauksen mukaisesti. Nyt on tullut ilmi tarpeita eritellympään kirjanpitoon, jotka toteutamme, Laatikainen sanoo.