Poliisi valvoo oikeita paikkoja väärään aikaan, paljastaa väitöskirjatutkimus
Poliisin tarve on monissa paikoissa suuri, mutta Helsingissä häiriökohdevalvonnan tulokset kärsivät epäonnistuneesta valvonnan ajoittamisesta, ilmenee Helsingin yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.
– Poliisin valvonta oli enimmillään hiljaisina talviaamuina, kun ihmisiä ei ollut liikkeellä ja vähimmillään vilkkaina kesäiltoina, kun väkivaltaa ilmeni eniten. Poliisi siis valvoi oikeita paikkoja väärään aikaan, väitöskirjatutkija Jari Taponen sanoo tiedotteessa.
Hän työskentelee Helsingin poliisissa ylikomisariona.
Joissakin tapauksissa poliisin toimenpiteet toimivat vastoin odotuksia. Epäoikeudenmukaisiksi koettujen tai epäeettisesti kohdennettujen tekojen lopputuloksena voi olla rikollisuuden tai turvattomuuden lisääntyminen.
– Etenkin nykypäivän vihollisiin ja liittolaisiin jaetussa toimintaympäristössä turvallisuuden nimissä tehdyt toimenpiteet voidaan kokea puolueellisina, Taponen muotoilee.
Suomessa on tehty vain muutama poliisin vaikuttavuutta selvittävä tutkimus. Niidenkin näyttöarvo kärsii väittelijän mukaan heikoista tutkimusasetelmista ja yksipuolisesta aineistosta.
– Poliisin tuloksellisuuden mittaaminen kohdistuu aikaansaannosten sijaan tekemisen seurantaan. Suomessa ei ole riittävästi tietoa poliisin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta, Taponen näkee.