Pääministeri Orpo Vornasen tapauksesta: Perussuomalaisten ryhmä on toiminut ryhdikkäästi ja oikein
Oppositio tarttui perussuomalaisten eduskuntaryhmästä juuri erotetun Timo Vornasen tapaukseen eduskunnan kyselytunnilla.
Vornasta epäillään käsiaseella uhkailusta ja ammuskelusta Helsingin keskustassa perjantain 26. huhtikuuta vastaisena yönä.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kysyi pääministeri Petteri Orpolta (kok.) arviota siitä, miten hallitus on onnistunut tapauksen hoitamisessa.
– Nyt on viikko kulunut näistä tapahtumista, ja itse asiassa yleisö on saanut vain tiputellen tietoja niin poliisilta kuin poliitikoilta. Tieto tuli ensin yksittäisen aikakauslehden esille nostamana. Vasta vähitellen kuva on viikon mittaan tarkentunut, Tuppurainen kertasi.
Tekijä on kansanedustuslaitoksen jäsen, kansanedustaja, jolta perustellusti kansalaiset odottavat erityisen moitteetonta, nuhteetonta käyttäytymistä, Tuppurainen muistutti.

Pääministeri Orpo totesi, että tapahtuma on ”pysäyttävä ja täysin käsittämätön”. Orpon mukaan perjantaiaamuna valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kertoi, että ”jotain tämäntyyppistä on tapahtunut”.
– Jäimme odottamaan viranomaistietoa, jota tuli kieltämättä hitaasti. Me emme voineet pelkästään mediatietojen perusteella lähteä kommentoimaan tilannetta vaan jouduimme odottamaan, että poliisi, viranomaiset, kertoivat, mikä oli sen hetken käsitys tapahtuneesta tilanteesta.
– Tiedotus tapahtui lauantaina aamupäivällä, vuorokausi tämän tapahtuman jälkeen, minkä jälkeen tätä asiaa on kommentoitu ja sitä ennenkin kylläkin jo poliittiselta tasolta.
Vornanen on nyt erotettu perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, mikä edustaa poliittista vastuuta, Orpo näkee.
– Tässä perussuomalaisten ryhmä on toiminut ryhdikkäästi ja oikein, juuri niin kuin pitää.
– Seuraava on se, että annetaan poliisin edelleenkin tehdä työnsä ja oikeuslaitoksen tehdä päätöksensä. Kolmanneksi eduskunta, me täällä, joutuu sitten aikanaan arvioimaan edustajan toimintaa täällä joukossamme, Orpo sanoi.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) peräsi vastausta siihen, ovatko aselupakäytännöt oikeita, jos voimassa on edelleen vanhoja lupia, jotka oikeuttavat kantamaan aseita kadulla.
– Aiotteko käydä läpi nämä vanhat luvat ja lakkautetaanko luvat, jotka eivät lisää yleistä turvallisuutta, Sarkkinen kysyi.
Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan ”varmasti on hyvä tällaisiakin asioita arvioida”.
– Mutta on myöskin niin, että ei kannata leimallisesti ajatella, että jos yksi mokaa, niin todennäköisimmin kaikki muutkin mokaa.
– Siinä mielessä on hyvä pitää huolta siitä, että me emme tässä kohtaa osoittele sormella niitä, jotka eivät turvattomuutta kaduilla aiheuta, vaan säilyttävät ja käyttävät aseita juuri siten kuin niitä pitääkin, erittäin huolellisesti ja harkiten, Rantanen sanoi.
Ei kannata leimallisesti ajatella, että jos yksi mokaa, niin todennäköisimmin kaikki muutkin mokaa.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.)
Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi ja hän oli tilanteessa päihtynyt.
SDP:n kansanedustaja Piritta Rantanen totesi, että ampuma-aseet ja päihtymystila ovat erityisen vaarallinen yhdistelmä. Hän kysyi, tulisiko ammuksia sisältävien aseiden käsittelyyn asettaa promilleraja.
Ministeri Rantasen mielestä promillerajaa ei tarvitse asettaa, sillä ”aseiden käsittelyssä täytyy olla nollapromilleraja”.
– Eli en näe järkeväksi sitä, että me lähtisimme säätämään sitä esimerkiksi 0,5:een, joka on rattijuopumuksen raja, vaan sen täytyy olla ehdoton nolla. Se on aivan selvä asia, että kun käsittelet aseita, niitä käsitellään ilman päihtymystilaa.
Rantasen mukaan suomalainen aselainsäädäntö on eurooppalaisittain ”erittäin tiukka”.
– Kysymys on sitten siitä, millä tavoin tätä kyseistä lainsäädäntöä noudatetaan, ja en aivan ensimmäisenä katsoisi, että meidän aselainsäädäntömme olisi jollakin tavalla löperö.
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) kertoi, että ampuma-aserikoslainsäädäntöä ollaan parhaillaan muuttamassa, ja törkeän ampuma-aserikoksen rangaistusasteikkoa ankaroitetaan ”merkittävästi”. Ampuma-aserikoksena tulee rangaistavaksi se, että ilman hyväksyttävää syytä ja ei-asianmukaisesti kantaa asetta.
– Siitä huolimatta esimerkiksi Ruotsissa se (laki) on vielä ankarampi. Mutta tämä on merkittävä korotus. Ja tunnusmerkistöön törkeän ampuma-aserikoksen osalta lisätään se, että ”kantaa luvatonta ampuma-asetta tai kuljettaa sitä yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa”, mikä tarkoittaa sitä, ettei ole mitään hyväksyttävää perustetta, kuten että on matkalla esimerkiksi ampumaharrastukseen.