Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa koronarajoituksiin asteittaisia kevennyksiä matalariskisissä tiloissa

Koronarajoitukset

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että matalariskisiä tiloja koskevat sulut purettaisiin 1. helmikuuta alkaen. Päätöksen asiassa tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi).

Tilarajoitusten purku koskisi muun muassa kuntosaleja, uimahalleja, yleisiä saunoja ja kylpylöitä sekä sisäleikkipuistoja.

Arviossa koordinaatioryhmä hyödynsi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tapahtumien ja kokoontumisten riskinarviota.

Sen sijaan koordinaatioryhmä suosittaa yhä, että esimerkiksi joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan ja kontaktilajien harrastamiseen käytettävät sisätilat sekä tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan tarkoitetut tilat pysyvät suljettuna aiemman päätöksen mukaisesti.

Sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien voimassa olevaa rajoituspäätöstä koronakoordinaatioryhmä suositteli jatkettavan tammikuun jälkeen siten, että sisätilojen istumapaikalliset enintään 50 henkilön tilaisuudet sallittaisiin 1.–15. helmikuuta.

Lisäksi ryhmä suosittaa, että avi jatkaa voimassa olevaa asiakastilarajoituksia koskevaa määräystä tammikuun jälkeen kaksi viikkoa.