Ovaska tyrmistyi siivoojien riistämisestä, vaatii voimakkaita toimia Uuden Suomen blogissa

Politiikka

Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska tuomitsee Helsingin Sanomien paljastaman siivousyritysten harjoittaman riiston.

– Pahimmillaan voidaan puhua ihmiskaupasta, joka on laajaa ja systemaattista. Uhrien haavoittuvaa asemaa käytetään hyväksi, Ovaska kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan.

HS:n laajassa artikkelissa kerrotaan, että ulkomaalaiset siivoavat Suomessa kouluja, päiväkoteja, kauppoja ja ravintoloita

Pahimmillaan he voivat jäädä palkatta ja joutuvat nukkumaan työpaikoillaan.

– Tarvitaan kauaskantoisia ja voimakkaita toimia työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa olevien puolesta. Valvontaviranomaisten keinoja puuttua ongelmiin on vahvistettava. Samoin on tehtävä sanktioiden osalta. Myös poliisin resursseja on lisättävä, Ovaska vaatii.

Ovaska painottaa, että suomalaisessa työelämässä pitäisi olla itsestään selvää, että työntekijät uskaltavat puhua väärinkäytöksistä.

– Toivon, että jokainen meistä kiinnittää huomiota, keneltä palveluita ostaa.  Meillä pitäisi olla kulttuuri, jossa tukipalveluita suorittavat henkilöt ovat osa työpaikkaa eivätkä vain osa liian pitkää alihankintaketjua.