OP:n ennuste: Talous painuu ensi vuonna lievään taantumaan
OP:n ekonomistit ennustavat Suomen talouden painuvan ensi vuonna lievään taantumaan.
OP ennustaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,0 prosenttia, mutta ensi vuonna kasvun arvioidaan jäävän nollaan. Keväällä OP arvioi ensi vuoden talouskasvuksi vielä 0,6 prosenttia.
Vuonna 2024 Suomen talous elpyy OP:n mukaan hieman, mutta bruttokansantuote kasvaa vain 0,7 prosenttia.
OP:n pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan viime aikoina nähty korkeasuhdanne hiipuu vähitellen ja ensi vuonna talouden kokonaisuus täyttää lievän taantuman kriteerit.
– Suomessa niin yritysten kuin kotitalouksien taloustilanne on kokonaisuutena hyvä, mikä paitsi helpottaa sopeutumista heikompiin aikoihin myös pehmentää iskua koko talouteen, Heiskanen sanoo OP:n tiedotteessa.