Kulumaa rattaissa? Suomenmaa haastoi piiripomot pohtimaan, onko keskusta enää kansanliike
Väistynyt puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kysyi lähtöhaastattelussaan, onko keskusta vielä kansanliike, jossa kansa lähtee liikkeelle tärkeäksi katsomiensa asioiden puolesta (Suomenmaa 23.9.2023).
Suomenmaan haastattelemat keskustapiirien puheenjohtajat vastaavat kysymykseen kahtalaisesti: on ja ei ole.
– Yhtenäiskulttuurin aika on ohi, mikään puolue ei pysty saamaan aikaan sellaista perinteistä kansanliikettä, jossa yksittäiset ihmiset suorastaan rientävät toimintaan mukaan, Itä-Savon keskustan puheenjohtaja Hannu Auvinen pohtii.
Auvisen mielestä nykyaikainen kansanliike toimii, jos mukana on riittävästi eri ikäisiä, erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, jotka alueella tunnistetaan keskustalaisiksi. Silloin tavalliselle ihmiselle tulee puolueeseen joku tarttumapinta ja kanavia kertoa ajatuksiaan.
– Uskallan väittää, että osassa maata keskusta on ja osassa maata keskusta ei ole enää kansanliike, hän sanoo.
Suomenmaa kysyi keskustalaisen kansanliikkeen tilasta viidestä eri piiristä eri puolelta Suomea. Jokaisesta vakuuteltiin puolueen saavan edelleen ihmisiä liikkeelle.
– Ainakin meillä toimijoita on vielä riittänyt. Kun olen jutellut eri puolueista tulevien ihmisten kanssa, keskustan toiminnasta ja järjestökentästä ollaan kateellisia, Etelä-Hämeen piirin Johanna Häggman kuvailee.
– Hyvä esimerkki tästä on viime eduskuntavaalit. Keskustan piireistä pienin ja vähäpätöisin, eli Itä-Savo sai asettaa kaksi ehdokasta ja kaksi ehdokasta meni myös läpi. Ihmiset aidosti kokivat, että tämä on meidän juttu, Auvinen antaa esimerkin.
Keski-Suomen piirin puheenjohtajan Tahvo Anttilan mukaan keskustan ylimääräinen puoluekokous viime viikonloppuna Turussa oli mainio esimerkki siitä, että keskusta on vielä kansanliike. Ihmiset lähtivät liikkeelle, henki oli hyvä.
Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Pekka Kuusisto mainitsee myös presidentinvaalit kansanliikettä innostavana tapahtumana, sillä väkeä on lähtenyt keräämään Olli Rehnin kannattajakortteja ihan pyytämättä.
Ex-puoluesihteeri Pirkkalaisen mukaan kentällä odotetaan usein valmiita toimintaohjeita siitä, mitä pitäisi tehdä. Ajattelutavan mukaan keskustan työ on sen kuuluisan “jonkun muun” tehtävä.
Piiripomot tunnistavat ilmiön laajasti.
Pohjois-Pohjanmaan keskustan puheenjohtaja Marjut Lehtonen kertoo, että asia puhutti myös puoluekokouksen bussimatkalla.
– Keskustelimme siitä, että ajattelemmeko me tässä yhteiskunnassa ja keskustan sisällä liikaa niin, että pitäisi aina mennä valmiiseen pöytään. Toiminta ei välttämättä lähde aidosta innostuksesta. Monesti ajatellaan, että piiri tekee ja piiri järjestää, Lehtonen myöntää.
Varsinais-Suomen Kuusisto pitää ilmiötä vakiintuneiden puolueiden kirouksena.
– Ajatellaan, että herrat ja rouvat tekevät ja unohdetaan, että me kaikki yhdessä olemme keskusta.
– Jos katsotaan asiaa järjestöorganisaation näkökulmasta, niin syöttöjä ja syttöjä politiikkaan voisi tulla kentältä enemmän, Keski-Suomen Anttila sanoo.
Piirijohtajat muistuttavat kuitenkin, että samanlainen ajattelutapa on pesiytynyt laajemmin koko yhteiskuntaan. Vanhempi ikäpolvi on aina tehnyt paljon asioita ja itse, nuorempi väki tekee myös, mutta omin ehdoin. Tekijäjoukko harvenee ja harmaantuu niin kyläyhdistyksissä kuin urheiluseuroissa.
– Ei voi astua siihen miinaan, että tämä koskisi vain keskustaa. Olen huolissani mitä tapahtuu, sillä vapaaehtoisten talkoolaisten määrä vähenee joka paikassa. Julmettu määrä asioita jää kohta tekemättä, Kuusisto lataa.
Kansanliike on piiripomojen mukaan siis vielä henkitoreissaan, mutta miten keskusta voisi kasvaa ja saada uutta intoa toimintaansa?
Etelä-Hämeen Häggman muistuttaa, että puolueen politiikan tavoitteiden pitäisi olla yhdessä mietittyjä – ei ylhäältäpäin määrättyjä.
– Jäsenmäärä on tippunut reippaanlaisesti kautta Suomen. Nyt pitää lähteä ensimmäisenä liikkeelle politiikasta. Juurisyy keskustan tilanteeseen ei löydy kentältä, vaan tehdystä politiikasta, Häggman kuvaa.
Hänen mielestään keskustalla pitää olla selvät mielipiteet. Se tuo lisää jäseniä puolueelle ja vahvistaa kenttää – ja kansanliikettä. Oppositioasemasta tähän on hyvät mahdollisuudet.
– On tehty paljon ohjelmatyötä, mutta kuinka moni peruskeskustalainen on niitä lukenut? Meidän perisynti on se, että olemme hirveän monisanaisia ja seikkaperäisiä, mutta emme osaa tiivistää. Oleellinen pitäisi löytyä helpommin.
Juurisyy keskustan tilanteeseen ei löydy kentältä, vaan tehdystä politiikasta.
Johanna Häggman
Piirijohtajat ajattelevat laajasti, että keskustan uusi nousu lähtee politiikan sisällöistä, ei järjestörakenteesta. Eihän kukaan liity puolueeseen järjestön takia, vaan politiikan.
Varsinais-Suomen Kuusisto pohtii, että ajan trendi ei ole hajauttaminen, mutta muodit muuttuvat. Keskustan pitää olla rohkeasti keskellä ja puolustaa esimerkiksi lähipalveluita.
– Perussuomalaisten todelliset karvat alkavat paljastua. He ovat rankan oikeistolainen puolue, keskittävä puolue. Nyt on poliittisessa keskustassa tyhjää, mutta suunta kääntyy kyllä.
Trendeistä puhuu myös Itä-Savon Auvinen. Hänen mielestään keskustan on sopeuduttava nykyaikaan, mutta se ei saa tarkoittaa juoksemista trendien perässä.
– Jos me haluamme olla vielä elinvoimainen ja iso puolue, pitää olla rehellisesti oma itsensä. Muiden pitää seurata meitä, me emme seuraa ketään. Se on omanarvontuntoista.
Auvinen vierastaa puhetta, jonka mukaan keskustan “pitää mennä” sosiaaliseen mediaan tai suuriin kaupunkeihin.
– Puolueen ei pidä mennä minnekään, mutta puolueen pitää olla somessa ja kasvukeskuksissa. Perusajatus on se, että somessa olon pitää olla luonnollista. Kansanliikkeen pitää kaupungeissakin lähteä alhaalta, ei ylhäältä, hän selventää.
Maan suurinta keskustapiiriä, Pohjois-Pohjanmaata luotsaava Lehtonen pohtii, että keskustalla pitäisi olla jokin yhteinen tarina, tavoite tai idea, joka kokoaa ihmisiä yhteen. Esimerkiksi vihreille tasa-arvo on tällainen tarpeeksi porukkaa yhteen hiova voima.
– Mikä on se keskustan perimmäinen idea, miksi ollaan mukana?
Lehtosen mukaan sellainen oli keskustalaisille aiemmin kenties hyvinvointiyhteiskunnan luominen, kun keskustan johdolla rakennettiin monissa kunnissa elinvoimaa ja hyviä palveluita ihmisille, kuten vaikkapa kyläkouluja ja urheilukenttiä.
– Valitettavasti se sama sukupolvi, joka oli rakentamassa kyläkouluja, joutuu nyt ne sulkemaan. Se on ristiriitaista ja monelle vaikea sisäistää.
Lehtosen mielestä keskustalaiset ovat tehneet politiikkaa liikaa asianhoitaja -mentaliteetilla. Köyhän asiaa ja muita aatteen peruspilareita muistetaan vain puheissa. Kun vastuuta on kannettu pitkään, koneiston hammasrattaat ovat kuluneet.
Väistynyt puoluesihteeri Pirkkalainen esitti myös, että keskustapiirien työntekijät pitäisi siirtää puoluetoimiston alaisuuteen, sillä nykyinen järjestelmä on auttamatta vanhanaikainen. Vaalitappiot ovat vieneet puoluetukea ja resurssit ovat vähentyneet.
Myös piirien yhdistäminen on ollut esillä.
Lähes jokainen haastateltu puheenjohtaja suhtautuu näihin ajatuksiin varauksella. He muistuttavat, että keskustapiirit ovat itsenäisiä ja erilaisia – ja niin kuuluukin olla.
Keski-Suomen Anttila kertoo, että he käsittelivät asiaa myös piirihallituksessa jokunen viikko sitten. Halua siirtää piirien työntekijät puoluetoimiston yhteyteen ei ilmennyt.
– Perustyö tehdään paikallisesti. Ei niin, että kaikki organisoidaan Helsingistä, Anttila muistuttaa.
– Ei ole keskustalaisen ajattelutavan mukaista, että piirit siirtyisivät jotenkin Helsingin käskyvallan alle, Kuusisto huomauttaa.
Häggman pitää ajatusta toimintojen keskittämisestä suorastaan ennenkuulumattomana. Hänen mielestään on raadollista laittaa piirit ja järjestöt maksumiehiksi siitä, että on tehty vääränlaista politiikkaa ja hävitty kahdet vaalit.
– Niin ei voi olla, että piirien työntekijöillä paikataan puoluetoimiston työntekijävajetta. Uudistuksia ei tarvitse myöskään tehdä vain uudistamisen vuoksi, se ei johda mihinkään, vaan vie voimavaroja oikeasta tekemisestä.
Pohjois-Pohjanmaan Lehtonen ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että piirien työntekijät olisivat puolueen alla. Silloin voitaisiin esimerkiksi katsoa, etteivät ihmiset tee samoja asioita ja satsata työhyvinvointiin.
Lehtosen mielestä ainakin yhteistyön tekeminen olisi järkevää. Ei ole esimerkiksi tarkoituksenmukaista, että jokaisessa piirissä käytetään aikaa “peruskauraan”, järjestöbyrokratiaan ja kirjanpitoon.
– Jos sellainen hoidettaisiin kootusti, piireissä ajan ja resurssin voisi käyttää luovempaan toimintaan ja toiminnan kehittämiseen.
Toki hän huomauttaa, että piirit ovat keskenään hyvin erilaisia. Siinä missä Pohjois-Pohjanmaalla on kolme työntekijää, useimmissa on yksi.
Idean pilotointiin tai yhteistyön lisäämiseen piireissä olisi valmiutta.
Keski-Suomen Anttila pohtii, että töiden organisoimista voitaisiin miettiä. Jos joku toiminnanjohtaja on vaikkapa hyvä sosiaalisessa mediassa ja viestinnässä, osaamista kannattaa hyödyntää laajemminkin.
– Meillä taas on kokenut toiminnanjohtaja, hän voi auttaa muita aina jonkun päivän, Anttila maalailee.
Häggman sanoo, että piirit voivat tehdä yhteistyötä, mutta sen pitää lähteä tarpeista ja alhaalta käsin, ei sanellen. Etelä-Hämeen piiri on esimerkiksi järjestänyt koulutuksia yhdessä Päijät-Hämeen piirin kanssa. Korona-aikaan pidettiin etäkoulutuksia, joihin kuka tahansa mistä päin Suomea tahansa oli tervetullut.
Kansanliikkeen vahvistuminen lähtee ihmisten kohtaamisesta, piiripomot uskovat.
Useampi toivoo, että keskustalaisilla olisi aikaa olla suomalaisten keskellä, tavata ja kuunnella ihmisiä.
– Haluaisin, että minulla itselläni olisi enemmän aikaa kohdata ihmisiä. Toki täytyy sanoa, että ainakin täällä meillä kansanedustajat kiertävät ahkerasti ja ovat aika hyvin perillä ihmisten tunnoista, Anttila kertoo.
Pitäisi mennä sinne missä ihmiset ovat. Lehtonen antaa esimerkin. Jos kolmekymppinen perheellinen miettii viikonlopun suunnitelmia ja vaihtoehtoina ovat puistojuhlat ja keskustan kokous, henkilö valitsee todennäköisesti puistojuhlan.
– Siksi meidän pitäisi mennä ja näkyä siellä puistojuhlassa, hän sanoo.
Samoin puolueaktiiveilla pitäisi olla mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä, eikä vain toimia vaaliorganisaationa. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla järjestetään jo perinteeksi muodostuneet järjestöpäivät Rokualla, jolloin varsinaisen poliittisen sisällön lisäksi paistetaan makkaraa ja liikutaan luonnossa.
– Se on hirveän toimiva konsepti, Lehtonen kertoo.
Kansanedustajat kiertävät ahkerasti ja ovat aika hyvin perillä ihmisten tunnoista.
Tahvo Anttila
Moni olisi valmis myös remontoimaan keskustan järjestörakennetta. Monia osastoja saatetaan pyörittää vain sen takia, että saadaan edustus puoluekokoukseen.
– Järjestörakennetta pitäisi saada helpommaksi. Meillä on monimutkainen hallintorakenne tähän päivään, kun pitää olla mukana vyyhti rautalankaa, että sen saa selvitettyä edes pitkään mukana olleille, Kuusisto sanoo.
Esimerkiksi Kuusiston kotikunnassa Laitilassa on seitsemän paikallisyhdistystä. Kuusiston mukaan ne ovat omalla tavallaan lähidemokratian hienouksia, sillä niissä käy sellaisia henkilöitä, joita ei saisi ison kunnallisjärjestön kokoukseen.
Toisaalta osa piirijohtajista ei koskisi järjestökentän monimuotoisuuteen. Häggman pohtii, että yksikään keskustan paikallisosasto tai -yhdistys ei ole turha, mikäli siellä pidetään vähintään sääntömääräiset kokoukset. Jos yhdistyksiä lakkautetaan, ajatuksen pitää tulla sieltä itsestään, ei ulkopuolelta sanellen.
– Aina kun keskitetään, joku jää toiminnasta pois.
Yhtä viisasten kiveä järjestötoiminnan ja kansanliikkeen elävöittämiseksi ei ole.
Piirijohtajilla on myös yksittäisiä toiveita keskustalaisille. Häggman toivoo avointa vanhojen virheiden tunnustamista. Jätevesiasia oli yksi, taksilaki toinen.
– Kun politiikkaa tehdään, välillä tulee myös huonoja päätöksiä, mutta on rehtiä sanoa ne ääneen.
Keski-Suomen Anttila toivoo, että keskustassa osattaisiin katsoa eteenpäin. Kulttuuri on liiaksi sellainen, että esimerkiksi vanhoista henkilövalinnoista ei päästä yli. Aina joku kitisee.
– Näin puoluekokouksen jälkeen toivon, että henkilövalintojen jälkipuheet lopetettaisiin ennen kuin ne ovat alkaneetkaan. Tehdään yhdessä porukkana töitä ja jätetään joutavanpäiväiset puheet.