"Olemme vielä alaikäisiä, tarvitsemme isää" – moni odottaa oleskelulupapäätöstä pelonsekaisin tuntein

Torniolaisen kerrostaloasunnon olohuoneessa on lämmin tunnelma, vaikka pihalla paukkuu pakkanen.

Elnaz Mohammadi, 16, on juuri palannut työharjoittelusta vanhainkodista ja Palwasha-äiti päiväkodista.

Perheen isä Rahmatulla Mohammadi ja kolme poikaa Eman, Ashkan, Shayan juttelevat kylään piipahtaneen naapurin kanssa.

Äiti ja lapset tulivat Iranista Suomeen kiintiöpakolaisina nelisen vuotta sitten.

Isä ylitti Torniojoen vasta reilu vuosi sitten syksyllä ison pakolaisvirran mukana.

Sitä ennen hän oli matkustanut yhteensä kaksi kuukautta, ylittänyt myrskyävän meren kumiveneessä ja patikoinut pitkiä matkoja. Kaikki olivat onnellisia, kun perhe viimein oli kasassa.

– Olemme vielä alaikäisiä, tarvitsemme isää, Elnaz tiivistää.

Ehkä kaikkein onnellisin oli kuopus, Eman.

Hän oli katsonut sivusta, kun naapurin poika pelasi jalkapalloa isänsä kanssa. Eman pyysi päästä mukaan, mutta kaveri ilmoitti haluavansa olla kahdestaan isänsä kanssa. – Mene sinä pelaamaan oman isäsi kanssa, tämä oli tokaissut.

Isä vain oli itkettävän kaukana.

Kun Rahmatulla viimein pääsi Suomeen, Eman halusi heti pelata jalkapalloa. Nopeasti hän kipaisi kertomaan kaverilleen: – Nyt minäkin voin pelata isän kanssa.

Yhteisten pelien ja yhteisen arjen yläpuolella häälyy kuitenkin tumma varjo. Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt isälle oleskelulupaa. Häntä uhkaa siis paluumatka Iraniin. Asia on parhaillaan hallinto-oikeudessa.

Mohammadin perhe on vakuuttunut, että jos isä joutuu palaamaan, se on hänen loppunsa.

Kaksi hänen enoaan ja yksi täti on jo surmattu. Rahmatullan niskassa on sama vaara.

– Kun minut uhattiin tappaa, lähdin pakoon. Haluan elää turvassa ja rauhassa perheeni kanssa, hän sanoo.

Kun minut uhattiin tappaa, lähdin pakoon.

Rahmatulla Mohammadi

Samaan aikaan kun monet odottavat toivon- ja pelonsekaisin tuntein turvapaikkapäätöstä, Maahanmuuttovirastossa on hikoiltu ennätyksellisen hakemussuman edessä.

Viime vuonna virasto teki yhteensä 28 200 turvapaikkapäätöstä. Määrä on hurja, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana turvapaikanhakijamäärät ovat vaihdelleet vuosittain 3 000:n ja 4 000:n välillä.

Kasvua oli Suomessa peräti 822 prosenttia. Se oli enemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Kriisi on osaltaan johtanut turvapaikkapolitiikan kiristymiseen. Esimerkiksi perheenyhdistämisen ehtoja on tiukennettu.

Viime vuoden turvapaikkapäätöksistä myönteisiä oli reilu neljännes, kielteisiä yli puolet. Lopuissa asia raukesi tai jätettiin tutkimatta.

Vielä tammi-maaliskuussa esimerkiksi Irakista tulleista turvapaikanhakijoista myönteisen päätöksen sai 62 prosenttia, mutta loppuvuodesta enää 27 prosenttia.

Oikeus- ja maatietoyksikön johtaja Hanna Helingon mukaan turvapaikkapäätös perustuu lähtömaaselvitykseen sekä hakijan kertomukseen.

Myönteinen päätös edellyttää perusteltua pelkoa joutua vainotuksi laissa tarkasti määritellyistä syistä.

– Mitkä tahansa teot millä tahansa syillä eivät täytä vainon tuntomerkkejä. Juridiset määritelmät eroavat siitä, mitä samoilla asioilla yleiskielessä ymmärretään, Helinko huomauttaa.

Lähtökohtana ovat aina yksilökohtaiset syyt. Konfliktimaissa voi toisaalta olla niin vakava selkkaus, että kaikille sieltä tuleville myönnetään toissijaista suojelua. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia.

Ulkomaalaislain perusteella oleskelulupa voidaan myöntää myös yksilöllisestä inhimillisestä syystä, jos sen epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta.

Helingon mukaan tämän säännöksen soveltamisala on rajattu ja luvan myöntämisen kynnys on muodostunut oikeuskäytännönkin kautta korkeahkoksi. Pykälää on sovellettu esimerkiksi haavoittuvassa asemassa olevan yksinäisen naisen tai alaikäisen lapsen kohdalla.

– Hallituksen esityksen perusteluissa linjataan, ettei tällä voi ohittaa perheenyhdistämisen säännöksiä, Helinko lisää.

Rahmatullan kohdalla maahanmuuttovirasto katsoi, että hänen on turvallista palata kotimaahansa eikä perheenyhdistämisen edellytyksiä ole.

– Isä ei osannut ensimmäisellä kerralla poliisilaitoksella kertoa tarkasti omasta tilanteestaan, koska häntä oli pyydetty puhumaan lyhyesti, Elnaz pahoittelee.

Yhdeksi syyksi Rahmatullan oleskeluluvan epäämiseen perhe epäilee sitä, ettei hän ole lasten biologinen isä, vaikka onkin äidin aviomies.

Biologinen isä hukkui uimaonnettomuudessa, kun lapset olivat pieniä. 14-vuotiaana avioitunut äiti jäi 22-vuotiaana neljän alle kouluikäisen yksinhuoltajaksi.

– Me kaikki halusimme, että hän avioituisi uudestaan. Ihmisellä pitää olla oikeus aloittaa alusta, Elnaz sanoo.

Uusi puoliso on lasten isän veli ja oli siten jo valmiiksi läheinen.

– Olimme vuosia ilman isää. Hänen kauttaan olemme saaneet kokea, mitä isän rakkaus tarkoittaa. Haluamme olla hänen kanssa aina, Elnaz puhuu sisaruskatraan puolesta.

Hän ei uskalla edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että isä joutuu lähtemään.

– Olen varma, että Suomen viranomaiset ymmärtävät tilanteen.

Viime vuoden tammi–syyskuussa hallinto-oikeus käsitteli noin 2 300 turvapaikkapäätöksestä tehtyä valitusta. Helingon mukaan kielteisiin päätöksiin haetaan muutosta lähes aina.

Valituksista suurin osa, 68 prosenttia, hylättiin ja 21 prosenttia palautettiin takaisin Maahanmuuttoviraston käsiteltäviksi. Loput 11 prosenttia raukesi tai jätettiin tutkimatta.

Vain parissa prosentissa oli kyseessä maahanmuuttoviraston virhe. Yleisimmin päätös palautettiin muuttuneiden olosuhteiden tai uuden selvityksen vuoksi.

Tähän Mohammadin perhekin nyt laittaa toivonsa.

Suomen valtio on ollut meille niin hyvä, että haluamme maksaa takaisin.

Elnaz Mohammadi

Palwasha-äiti itkee tyttären kerratessa perheen vaiheita, mutta silmiin syttyy innostuksen valo, kun puheeksi tulee työ päiväkodissa.

– Rakastan sitä. Pidän lapsista ja he tykkäävät minusta, hän hymyilee.

Myös Rahmatulla-isä haluaisi päästä töihin. Kotimaassaan hän työskenteli rakennuksilla ja autonkuljettajana. Nyt hän opiskelee Suomen kieltä. Tulevaisuudessa hän toivoisi voivansa rakentaa suomalaisille koteja.

Nuorison suunnitelmat tähtäävät pitkälle.

Elnaz haluaa edetä lääkäriksi, samoin Ashkan ja Shayan. Emanista sen sijaan tulee poliisi.

– Suomen valtio on ollut meille niin hyvä ja antanut niin paljon, että haluamme maksaa takaisin opiskelemalla ahkerasti ja tekemällä kovasti töitä, Elnaz sanoo.

Myös Eman, se jalkapalloilija, haluaa sanoa sanansa.

– Minä olen vielä pieni poika. Rakastan isää ja tarvitsen häntä.

Nämä terveiset Eman vei myös Torniossa vierailleelle Juha Sipilälle.