Nyt on pakko hoitaa aluevaalit, vaikka ne eivät ole vihreiden juttu

Kuntavaaleissa joka neljäs vihreiden ääni tuli Helsingistä, toimittaja Pauliina Pohjala kirjoittaa aluevaalianalyysissaan
Aluevaalit

Uusi vuosi voisi varmasti alkaa vihreille paremminkin kuin aluevaaleilla. Ne ovat kaupunkilaisten suosimalle puolueelle poikkeuksellisen vaikeat.

Helsinki ei ole mukana aluevaaleissa, ja sillä on päinvastaiset vaikutukset vihreille ja keskustalle. Pääkaupungissa lilliputin kokoinen keskusta hyötyy asetelmasta, joka on vihreille kriisi.

Viimeisimmissä alueellisissa vaaleissa eli kuntavaaleissa joka neljäs vihreiden ääni tuli Helsingistä.

Takana ovat myös vihreille alavireiset kesäkuun kuntavaalit. 10,6 prosentin kannatus merkitsi 1,9 prosenttiyksikön pudotusta vuoden 2017 kuntavaaleihin.

Ilman Helsinkiä vihreiden viimeisin kuntavaalikannatus olisi 9,1 prosenttia.

Sekä vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen että vt. puoluejohtaja Iiris Suomela ovatkin todenneet julkisuudessa, että yhdeksän ja kymmenen prosentin väliin osuva kannatus olisi aluevaaleissa hyvä tulos.

Vihreät tekee nämä vaalit noin 350 000 euron budjetilla, mikä on puolet vähemmän kuin kuntavaaleihin laitettiin.

Koko vaaliasetelma tuottaa vihreille vaikeuksia, erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston Eduskunta­tutkimuksen keskuksesta toteaa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kysymykset eivät ole vihreiden leipälajia.

– Puoluetta ei automaattisesti mielletä osaksi sosiaali- ja terveyspalveluista käytävää keskustelua. Toki paikallisesti mahdollisuuksia on, jos vihreät saa ehdokkaaksi ihmisiä, joilla on selkeä profiili näissä kysymyksissä, Karimäki sanoo.

Vaalikeskusteluissa nousee esiin julkisten ja yksityisten palveluiden käyttö hyvinvointialueilla. Vasemmistopuolueet nojaavat julkiselle puolelle ja oikealta laidalta halutaan yksityisiä toimijoita mukaan.

Vihreiden paikka tällä akselilla ei ole yhtä selkeä, Karimäki toteaa.

Vihreät on jäänyt puolustamaan voimakkaasti maakuntaveroa yhdessä vasemmistoliiton kanssa, vaikka jopa SDP:ssä epäillään sen realistisuutta.

Joku voisi luulla, että kolmas verotuksen taso ei innosta tyypillistä vihreiden äänestäjää, korkeasti koulutettua ja hyvin toimeentulevaa kaupunkilaista.  Maakuntaveron fanittamisen taustalla on kuitenkin tuntuma siitä, mitä kannattajakunta haluaa.

Karimäen mukaan vihreillä on kannattajia, jotka eivät äänestä vain omalla lompakollaan.

– Heille suurempi merkitys voi olla hyvinvointivaltion puolustamisella ja heikommista huolehtimisella.

Vihreiden sekava talouspoliittinen linja on kuitenkin ollut isosti tapetilla.

Monien mielestä vihreät on ajautunut väärään paikkaan vasemmiston kylkeen, ja puolueen konkarien mukaan talouspuhe puuttuu nykyisin puolueesta kokonaan. 

Vihreät kompastuukin usein eduskuntaryhmän kokemattomuuteen. Neuvottelut kriisiytyvät tästäkin syystä hallituksen sisällä vähän väliä.

Vihreiden historian suurimpaan eduskuntaryhmään nousi 17 naista ja kolme miestä, ja monet heistä ovat ensimmäisen kauden edustajia.

Marraskuun puoluebarometri kertoo karua kuvaa vihreiden julkisuuskuvan alamäestä. Puolueen imago on pudonnut muutamassa vuodessa kärkikahinoista pahnanpohjimmaiseksi.

Ylen mukaan viidestä eniten vihreisiin liitettävistä luonnehdinnoista yksi on positiivinen: yhteiskuntaa uudistava. Loput neljä ovat puolueelle ikävää luettavaa: luottamukseni on vähentynyt, toimii etujeni vastaisesti, taitamattomat johtajat sekä toiminnassaan ylimielinen.

Ilmastokriisi on kaikkien huulilla, mutta se ei ole kanavoitunut suuresti vihreiden kannatukseen.

Puolueen “nyt on pakko” -retoriikka ei ole ollut toimiva lähestymistapa myöskään hallituksen neuvotteluissa.

Vihreät on joutunut huomaamaan, että vaikuttavimmat ilmastopäätökset tehdään tällä kaudella keskustan hallussa olevissa putiikeissa eli maa- ja metsätalousministeriössä, työ- ja elinkeinoministeriössä sekä valtiovarainministeriössä. Niissä liikkuvat eri luokan rahat kuin ympäristöministeriössä.

Maria Ohisalo saa pian esikoisensa. Onnellisen perhetapahtuman myötä vihreiden puheenjohtajalla on harvinainen mahdollisuus luoda nahkansa uusiksi poliitikkona.

Perhevapaa päättyy näillä näkymin kesällä, ja sisäministerinä aiemmin toiminut Ohisalo palaa silloin ympäristö- ja ilmastoministeriksi.

– Ohisalon paluulla ympäristö- ja ilmastoministeriksi haetaan asetelmia tulevia eduskuntavaaleja varten. Puheenjohtaja halutaan vastaamaan niihin kysymyksiin, jotka ovat vihreille tärkeitä, Karimäki kuvaa.

Sisäministerin salkusta tuli liian raskas vihreiden johtajalle.

Alkuperäisenä haaveena oli esimerkiksi turvapaikkapolitiikan vieminen inhimillisempään suuntaan. Viimeisimpien mielipidemittausten perusteella linja ei uppoa kansaan, joka on seurannut tv-kuvista hybridivaikuttamisoperaatioita Euroopan rajoilla.

Verkkokalvoille piirtyivät myös eduskunnan istunnot, joissa perussuomalaiset tivasivat Ohisalolta ilmastonmuutosta pelkäävien mielenosoittajien tuomitsemista.

Vihreät käy tammikuun aluevaaleihin tamperelaisen ensimmäisen kauden kansanedustajan Iiris Suomelan johdolla.

Suomelalle oli eduksi, että hän tulee alueelta jolla vaalit käydään. Helsinkiläisen Ohisalon sijaiseksi mietittiin myös helsinkiläistä Atte Harjannetta, josta tuli lopulta eduskuntaryhmän vetäjä.

Jenni Karimäen mielestä sekä Suomelan sijaisjohtajuus että Emma Karin väliaikainen ympäristö- ja ilmastoministerin salkku kertovat siitä analyysistä, joka puolueessa on tehty edellisten eduskuntavaalien perusteella – sekä linjasta, jolla on päätetty jatkaa.

– Puolue vetosi nimenomaan nuoriin naisiin, Karimäki muistuttaa.


Suomenmaa analysoi juttusarjassaan kaikkien eduskuntapuolueiden aluevaalinäkymät. Sarjan seuraavassa osassa on vuorossa kokoomus.