Nato astuu tänään Rutten aikaan – Mutta miksi uusi pääsihteeri tunnetaan nimellä "teflon-Mark"?
Naton pääsihteeri vaihtuu tänään virallisesti norjalaisesta Jens Stoltenbergista hollantilaiseen Mark Rutteen. Stoltenberg ehti toimia kaikkiaan kymmenen vuotta Naton pääsihteerinä.
Rutte, 57, puolestaan toimi ennen nykyistä tehtäväänsä lähes 14 vuotta Hollannin pääministerinä. Hänet tunnetaan muun muassa vahvana Ukrainan tukijana.
Uutistoimisto AFP on kertonut Rutten saaneen kotimaassaan lisänimen ”teflon-Mark”, koska hän kykeni pääministerikautensa aikana välttelemään kohtalokkaita poliittisia skandaaleja.
Stoltenberg tuli pääsihteeriksi tilanteessa, jossa Venäjä oli samana vuonna miehittänyt Krimin. Hänen pääsihteerikaudelleen ajoittuu myös osa Itä-Ukrainan sodasta sekä Venäjän hyökkäyksen laajentuminen täysmittaiseksi hyökkäyssodaksi Ukrainassa.
Stoltenbergin pääsihteerikaudella Naton varautumisen ytimeen palasi jälleen Venäjän uhka. Liittokunta myös kasvoi Suomella ja Ruotsilla.
Yhteisten juhlallisuuksien lisäksi tuoreen pääsihteerin on määrä pitää tiedotustilaisuus Naton päämajalla Brysselissä alkuiltapäivästä Suomen aikaa.