Näkökulma: Hallitusohjelmaan takertuminen ei pelasta keskustaa – hämmentynyt kansa odottaa, että puolue löytää oman äänensä
On niitä, joiden mielestä keskustan ei olisi pitänyt lähteä hallitukseen. Ja on toki niitäkin, joita puolueen nykyjohto ei ole vielä onnistunut vakuuttamaan.
Mutta 10,8 prosentin kannatus Ylen viimeisimmässä gallupissa – nyt kyyti on niin kylmää, että syyt piilevät syvemmällä kuin päivänpolitiikan yksittäisissä valinnoissa.
Sanotaan mitä sanotaan, kannatuskyselyt vaikuttavat niin puolueaktiivien kuin kärkipoliitikkojenkin tunnelmiin, ja se on inhimillistä.
Gallupit heijastuivat myös keskustan politiikkapäivien päätösristeilylle.
Kurjuuden kierrettä on seurattu huuli pyöreänä kautta maan; vaikka päällään seisoisi, kansan pulssia ei oikein löydy.
Nykytilaa selittävien syiden kirjo oli käytäväkeskusteluissa mitä moninaisin.
Akilleen kantapäätä etsittiin paikallistoiminnan hiipumisesta, eduskuntaryhmän kokoonpanon uudistumisesta ja talouspoliittisen ajattelun suunnanmuutoksesta.
Oltiinpa myös valmiita puolustamaan torikahviteltalla hallituksen päätöstä lisätä erityisavustajien määrää.
Keskustan kohtalo ei kuitenkaan riipu pelkästään hallituksen pärjäämisestä.
Tämän nosti virkistävällä tavalla esille eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen Suomenmaan haastattelussa. Kun katse on tiukasti kiinni vain hallitusohjelman kirjauksissa, tunne tuppaa katoamaan.
Näin taisi käydä esimerkiksi viime vaalikaudella, kun keskusta pani itsensä sataprosenttisesti likoon työllisyystavoitteen saavuttamiseksi.
Samalla puolueen identiteetti sumentui ja yhteys kenttään alkoi pätkiä.
Tällä hetkellä keskustan imago on ennemmin säilyttävä kuin uudistava.
Puolueen tulevaisuuden visioksi ei siis riitä hallitusohjelman toteuttaminen. Etenkin keskustalainen kansanliike on vaativainen – ja se on tottunut hyvään.
Tällä hetkellä keskustan imago on ennemmin säilyttävä kuin uudistava.
Ero on suuri verrattuna Suomi kuntoon -kampanjaan, jossa luvattiin panna taseet ja ihmiset töihin. Hallintoa haluttiin tuulettaa ja vakiintuneita toimintatapoja ravistella.
Lyhyehkön punamultakautensa aikana keskusta on joutunut alinomaa torppaamaan vihervasemmistolaisten kumppaniensa keksintöjä. Työ alkoi jo hallitusneuvotteluissa, joissa keskusta esimerkiksi esti yritysverotuksen kiristämisen.
Hallituksen taannoisen ilmastokokouksen yhteydessä turpeesta tuli keskustalle odotetun kiusallinen kysymys. Vaatihan puolueen oma nuorisojärjestö kannanotossaan, että turpeen energiakäyttö pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti.
Äänestäjästä voi olla hämmentävää, että keskusta istuu punamultahallituksessa, mutta joutuu jatkuvasti panemaan kumppaneilleen hanttiin.
Vielä viime vaalikaudella nuo samat puolueet kävivät tulikivenkatkuiseen taistoon porvarihallituksen uudistuksia vastaan.
Nyt pitäisi yhtäkkiä olla parasta kaveria.
Keskustan pitää paaluttaa selkeästi, mihin suuntaan se haluaa Suomea viedä.
Ohjelmatyötä ja identiteetin kirkastamista keskusta todella tarvitsee. Kannattaa silti muistaa, että lopulta puolueiden sisäinen aatetyö ei lenkkarikansaa kauheasti kiinnosta.
Keskustan pitääkin paaluttaa selkeästi, mihin suuntaan se haluaa Suomea viedä.
Ainut kestävä vaihtoehto on lupaus muutoksesta kohti valoisampaa huomista, jossa jokaiselle kansalaiselle on varattu oma tärkeä rooli.
Kun puoluetta uudistetaan, tulee katse luoda omien piirien ulkopuolelle yhteiskuntaan, jota työn murroksen, ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen trendit muovaavat.
Esimerkiksi Ranskassa eurooppalaisen keskiluokan näköalattomuus purkautui keltaliivien mielenosoituksina.
Politiikassa kehnokin visio on parempi kuin ei visiota ollenkaan, keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Anna-Mari Vimpari totesi taannoin Suomenmaan haastattelussa.
Entinen viestintätoimiston johtaja osuu arviossaan varmasti oikeaan.
Tarina ei synny yksittäisistä uudistuksista tai edes sinänsä tärkeän lapsiperhepolitiikan jatkuvasta rummuttamisesta.
Sipilän jälkeisen keskustavision luominen hallitusvastuun aikana on osoittautunut juuri niin vaikeaksi, kuin moni osasi odottaa.
Jos keskustan kannatuskäyrä ei piristy, suuntaa apilaväki vajaan neljän kuukauden päästä Vantaan puoluekokoukseen hurjat paineet niskassaan.
Sitä ennen jännitetään, kuinka kovasti poikkeuksellinen tilanne keikuttaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) kipparoimaa uutta punamultaa.
Säästökohteiden etsiminen etenkin vasemmistoliiton kanssa tietäisi itkua ja hampaiden kiristelyä.
Keskustan ryhmäpomo Antti Kurvinen vakuutti lauantain haastattelussa, että luottoa hallitustyöhön piisaa.
Silti Kurvinen koki tarpeelliseksi sanoa ääneen, että keskusta nostaa kytkintä, jos usko päätöksentekokykyyn loppuu.
Ja uskohan taitaa olla kiinni siitä, syntyykö maahan lisää työpaikkoja. Jos niitä ei ala kuulua, hallitus voi päätyä leikkausten tielle.
Säästökohteiden etsiminen etenkin vasemmistoliiton kanssa tietäisi itkua ja hampaiden kiristelyä.
Keskustalle on laiha lohtu, että muutkin perinteiset puolueet ovat vähän hukassa.
Onkin ollut kiinnostavaa seurata kokoomuslaisten julkista keskustelua puolueensa suhtautumisesta perussuomalaisiin.
Jussi Halla-ahon (ps.) johtaman puolueen galluplento on nostanut pintaan pitkään kokoomuksen sisällä uinuneet linjakiistat konservatiivien ja liberaalien välillä.
Vanhojen yleispuolueiden on ollut vaikea sopeutua Suomeen rantautuneisiin identiteettipoliittisiin kahnauksiin.
Keskustalaiset ajautuivat viime syksyn aikana, osin huomaamattaan, politiikan ”kulmavääntöihin” sen sijaan, että olisivat pelanneet kiekkoa suoraan maalille.
Nurkissa nujakoitiin niin opiskelijaravintolan ruokalistasta, sellutehdashankkeista kuin susien kaatamisesta.
Alkaneen kevätkauden aikana ylimääräinen energia olisi hyvä kanavoida toisin, sillä hajanaiset kohut eivät maalaa kuvaa raikkaasta tulevaisuusliikkeestä.
Vastustamisen sijaan keskustan on taas aika tarttua uusiin mahdollisuuksiin.
Viime vuosien käänteistä hämmentynyt kansa odottaa, että vanha luottopuolue löytää uudelleen oman äänensä.