Muukalaiset eläiminä ja sairautena – onko 1930-luvun retoriikka herännyt henkiin?

Kiivas muukalaisvastainen retoriikka Euroopassa ja Yhdysvalloissa korostaa nationalismin uutta nousua ja on kirvoittanut vertauksia ajan hengestä ja 1930-luvusta. Ovatko vertaukset oikeutettuja?

Poliitikot Donald Trumpista Italian Matteo Salviniin ja Unkarin Viktor Orbanista Belgian Theo Franckeniin ovat toistuvasti demonisoineet maahan laittomasti tulevia ihmisiä.

Trump on varoittanut, että paperittomat ”haluavat vyöryä maahamme ja täyttää sen”. Orban on sanonut, että Afrikka ”haluaa potkia ovemme hajalle”. Salvini on perännyt romaniväestön laskentaa. Hänen vastustajansa kokevat vaatimuksen kaikuna historiallisista juutalaisvainoista.

Kriitikot ovat sitä mieltä, että osa kielikuvista heijastelee natsien ja fasistien retoriikkaa ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä.

– Olosuhteet nyt ovat hyvin erilaiset kuin 1930-kuvulla. Mutta se ei olekaan se pointti, sanoo James McDougall, modernin historian apulaisprofessori Oxfordin yliopistossa.

– Fasismi on kuin virus, kohdatessaan uuden ympäristön se mutatoituu ja sopeutuu, hän sanoo.

– Tunnistamme fasismin sen vanhoista elementeistä. Ne ovat ilmeisiä – nativistinen nationalismi (etnisen alkuperän korostaminen) ja antisemitismi, joihin nykyään yhdistyvät muslimeihin kohdistuva pelko ja viha, muukalaispelko, anti-intellektualismi ja antikosmopolitanismi.

Hänen suurin huolenaiheensa on, että perinteiset eurooppalaiset oikeistopuolueet ovat omaksuneet äärioikeiston kielenkäytön maahanmuuttajista.

– Suurin uhka demokratialle on valtavirtaoikeisto, joka normalisoi ja antaa sijaa fasistisille suuntauksille. Näemme tämän tapahtuvan Britanniassa ja Yhdysvalloissa mutta myös esimerkiksi Itävallassa.

On myös asiantuntijoita, joiden mielestä vertaus 1930-lukuun on liioiteltu.

Esimerkiksi ranskalainen historioitsija Guy Hermet on sitä mieltä, että moderni nationalismi ei ole verrattavissa 1930-lukuun.

– Nyt ihmiset pelkäävät elinolojensa huononevan. Tämän päivän nationalismi on paljon vähemmän syvällistä.

Sanasto, jolla kuvataan maahanmuuttajia, on joka tapauksessa räjähtänyt sitten vuosien 2014–2015, jolloin Eurooppaan saapui satojatuhansia turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia, sanoo Sarah Al-Matary, poliittisen kielenkäytön tutkija Lyonin yliopistossa.

Historiallisesti ulkopuolisia kuvataan usein joko eläiminä tai tauteina. Tautiretoriikka sai alkunsa 1800-luvulla, jolloin valtiota ja sen muodostamaa yhteiskuntaa alettiin ajatella elävänä organismina.

– Jos yhteiskunnan kokee elävänä, seuraava ajatus on, että se voi kuolla. Siitä seuraa muukalaispelko ja retoriikka, jossa viljellään sanoja kuten invaasio ja tartunta, Al-Matary sanoo.