Ministeri Multala vastaa Ranteelle: "Suomen hallitus on sama Suomen hallitus"
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) kiistää perussuomalaisten liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen kritiikin. Ranteen mukaan Multala ei olisi saanut kertoa Suomen kannasta EU:n ilmastotavoitteiden suhteen, koska kantaa ei ole vielä muodostettu.
Multala sanoo, että Suomen ennakkovaikuttamiskannat on normaalin poliittisen prosessin mukaisesti viety EU-ministerivaliokunnan kautta eduskuntaan.
– Suomen hallitus on sama Suomen hallitus, mikä tässä on ollut, ja nämä kannat on otettu tämän hallituksen aikana, Multala sanoo.
Suomen moneen otteeseen käsitelty ennakkovaikuttamiskanta on ollut 90 prosentin nettopäästövähennystavoite vuodelle 2040.
– Siinä on korostettu erityisesti kustannustehokkaita päästövähennystoimia, teknologianeutraalisuutta ja maankäyttösektorin epävarmuuksia.
Ranteen mukaan aiemmin muodostettu kanta perustui ”vanhoihin kuvioihin” ja olosuhteet ovat siitä muuttuneet.
Kysyttäessä asiasta Multala vastaa, ettei tiedä, mihin Ranne viittaa olosuhteiden muuttumisella. Hänen mukaansa olisi erikoista, että Suomi muuttaisi kantaansa sen jälkeen, kun se on saanut esitykseen sen, mitä on siihen ennakkovaikuttamisessa ajanut.
– Maana meidän pitää olla johdonmukaisia, kun vaikutamme Euroopan unionin asioihin ja tietysti se luo meille uskottavuutta ja vaikuttavuutta. Olisi erikoista, jos nyt yhtäkkiä muuttaisimme mieltämme.
Seuraavaksi hallitus ottaa kantaa komission yksityiskohtaisempaan esitykseen normaalin kannanmuodostusprosessin mukaan.
Ranne esitti kritiikkiä myös hallituksen tekeillä olevaa energia- ja ilmastostrategiaa kohtaan. Ranteen mukaan strategianeuvotteluissa hiertää useampikin asia.
Multalan mukaan myös strategian valmistelu on sujunut normaalin poliittisen prosessin mukaan ministerityöryhmässä, jossa kaikki hallituspuolueet ovat edustettuina.
Multalalla ei ole tiedossa, mikä luonnoksessa on perussuomalaisten mukaan ongelma.
– En ole heiltä vielä saanut ehdotuksia, että mitä muutoksia he haluavat tähän. Odotan saavani nyt toivottavasti lähiaikoina.
Ministerin mukaan strategiapaperi on edelleen tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle lähiaikoina.
– Kaikki toimet, mitä siellä on, on yhdessä sovittu ministerityöryhmässä.