Mikko Kärnä avautuu ADHD:staan Uuden Suomen blogissaan – "Usein ajautuu sellaiseen moniajoon, että valmista ei tunnu tulevan oikein mistään"

Eduskunta

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä avautuu omaa elämäänsä määrittäneestä kehityshäiriöstään Uuden Suomen blogissaan.

Kärnä kirjoittaa saaneensa jo ennen syntymää kortin, jota ilmankin hän olisi mielellään ollut.

– Sen kortin nimi on ADHD.

Kärnä kertoo kärsineensä koko lapsuutensa ja kouluaikansa vaikeista keskittymisvaikeuksista. Varusmiespalvelus pakotti lopulta keskittymään erilaisiin tehtäviin ja myös saattamaan ne loppuun.

Varusmiespalveluksen jälkeen alkaneella sotilasuralla rutiinit toivat Kärnän mukaan elämään järjestystä ja opettivat elämänhallintaa.

– Sotilasuralle rajavartiolaitokseen en kuitenkaan lopulta jäänyt. Työurani on ollut aikamoista hyppelehtimistä, sillä olen kiinnostunut valtavan monista asioista ja toisaalta opin ja omaksun nopeasti.

Kärnän mukaan ADHD ilmenee hänen kohdallaan ehkäpä eniten valtavana ajatusten kimppuna, josta yhden poimiminen ja siihen keskittyminen on välillä hyvin haastavaa.

– Usein ajautuu sellaiseen moniajoon, että valmista ei tunnu tulevan oikein mistään.

Kärnä sanoo saattavansa lähteä sytyttämään tulia takkaan, mutta löytävänsä itsensä pätkimästä tuulen kaatamaa koivua moottorisahalla – eikä takassa ei ole tulia vieläkään.

– Toisaalta joitain asioita on mahdotonta jättää kesken tai odottaa esimerkiksi yön yli. Kuulemma kylppärirempan tekeminen neljältä yöllä ei ole perusteltua vain koska tarvikkeet oli hankittu edellisenä päivänä.

Kärnän mukaan ADHD on aiheuttanut ja aiheuttaa hänelle kiistatta ongelmia, mutta on toisaalta myös valtava voimavara.

– Ruotsalaisen lääketieteen tohtori Anders Hansenin mukaan ADHD-oireisiin ihmisiin liitetään muita ihmisiä useammin myös sellaisia ominaisuuksia kuin kekseliäisyys, energisyys, luovuus, rohkeus, joustavuus, heittäytymiskyky ja sinnikkyys.

Kärnä haluaa kirjoituksellaan sanoa kaikille ylivilkkaille ADHD-oireisille, että ”kyllä me elämässä pärjätään”. Kansanedustaja sanoo haluavansa tekstillään valottaa myös hieman sitä, miksi hän tekee politiikassa niin paljon asioita ja niin monilla eri sektoreilla.

– On minulle luonteenomaista ampua ”paljon kiekkoja ilmaan”, olla kiinnostunut monista asioista ja reagoida nopeasti. Huteja sattuu, mutta kun paljon ampuu, tulee maalejakin.

Kärnä sanoo oppineensa onnekseen myös pitkäjänteisyyttä ja asioiden loppuun viemisen taidon, joita ilman politiikassa ei saa mitään aikaan.

– Somekäytöksessäni minua on usein syytetty maanisuudesta ja kuulen paljon myös ”nyt korkki kiinni” -kommentteja. En ole maaninen enkä someta kännissä. Olen vain aikuinen, joka elää ADHD:n kanssa. Olen minä, Kärnä päättää.