Metsäkanalintujen metsästys alkaa tänään
Metsästys
Metsäkanalintujen eli metson, teeren, pyyn, riekon ja kiirunan metsästys alkaa tänään. Metsästysajan kesto vaihtelee Suomen eri osissa, sillä kantojen koko vaihtelee vuosittain ja maan eri puolilla sykli on erilaisessa vaiheessa.
Huippu- ja aallonpohjavuodet toistuvat Suomen riistakeskuksen mukaan keskimäärin noin 6–7 vuoden välein.
Lintukantojen kehitystä seurataan riistakolmiolaskennoilla ja metsästysaikoja säädellään vuosittain.
– Tietoa tuottavat vapaaehtoiset metsästäjät, jotka laskevat loppukesällä lähes tuhat riistakolmiota. Viime vuosina laskettujen kolmioiden määrä on kuitenkin tasaisesti laskenut, ja tänä vuonna päästiin enää hieman yli 900 kolmioon, Suomen Riistakeskus kertoo tiedotteessaan.