Maakuntaidentiteetit on rakennettu harkiten – on maakuntalauluja, -eläimiä ja jopa maakuntakiviä, mutta maailman muuttuminen haastaa ihmisten identiteetit liikkumaan

Reportaasi

Mistäs sitä ollaan kotoisin?

Yleensä suomalaiselta löytyy jonkinlainen vastaus: Karjalasta, Jyväskylästä, Koskenkorvalta, Kalliosta tai Väylän varrelta.

Samaistuminen johonkin tiettyyn alueeseen on yksi ihmisen identiteetin rakennuspalikoista.

– Vahva alueellinen identiteetti on parhaimmillaan hieno asia. Se saa ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen, alueellisia identiteettejä tutkiva Kaj Zimmerbauer sanoo.

Ei kannata olettaa, että alueelliset identiteetit katoavat muuttuvassa maailmassa, muttei myöskään ihmetellä sitä, jos ne muuttavat muotoaan.

Maailma pienentyy monella tavalla ja Suomi kasvaa suurten keskusten ympärille. Meneillään olevassa sote- ja maakuntauudistuksessa aluerajat eivät muutu, mutta valtion, kuntien ja maakuntien valtasuhteiden uusiutuminen haastaa alueelliset identiteetit liikkumaan.

– Siinä on monta muuttujaa. Esimerkiksi kuinka paljon maakunnille lopulta jää liikkumavaraa ja mikä on työnjako kuntien, maakunnan ja valtion välillä, Oulun yliopiston maantieteen laitoksella työskentelevä Zimmerbauer miettii.

Maakuntien itsehallinnon on tarkoitus olla jatkossa niin vahva, että tarvitaan maakuntavaalit. Sen luulisi vaikuttavan maakunnan kokemiseen.

Suomen, maakuntien ja kuntien identiteettien rakentamisessa tehtiin viime vuosituhannella paljon työtä.

Alueellisten identiteettien tärkeys on alettu tunnistaa myös 2000-luvulla. Nyt ne nähdään yhtenä tekijänä elinvoiman taustalla.

Yhteisöjen, sosiaalisen pääoman ja osallisuuden tunteen voimaa ei ole syytä vähätellä. Kun alueet koetaan merkityksellisiksi, ihmiset haluavat toimia niiden hyväksi.

Päätöksenteossa alueellinen ajattelu on muuttunut paljon. Taustalla on elinvoimaisuuden takaaminen ja siihen pyritään avoimella, verkostoituneella, projektimaisella, tulevaisuuteen suuntautuneella sekä globaalilla toiminnalla.

Alueelliset identiteetit ovat osin ylhäältä päin luotuja ja historiallisesti katsottuna varsin nuoria ajatusrakennelmia. Suomalaisuutta alettiin korostaa 1800-luvulla ja kunnallishistoriakin on 1860-luvun peruja.

Nykyiset maakunnat ja maakunnalliset identiteetit ymmärretään usein yhtä vanhaksi kuin peruskallio. Niitä alettiin rakentaa tietoisesti vasta 1900-luvun vaihteen pyörteissä.

Kotiseutuhengen ja heimoaatteiden päälle liimattiin maakunnallisia symboleita, lauluja ja paikallista yhteenkuuluvuutta vahvistavaa puhetta kuten kirjallisuutta ja sanomalehtiä.

Zimmerbauer toteaa väitöskirjassaan (2008), että maakunnallisella puhunnalla on ollut suuri vaikutus identiteettien vahvistumiseen.

– Etenkin maakuntalehdistön rooli oli vahva, kun rakennettiin maakuntatietoisuutta ja samaistumista omaan maakuntaan, Zimmerbauer huomauttaa.

Uutisten maakunnallinen painotus alkoi näkyä.

– Identiteettien synnyttäminen otti aikaa, mutta onnistui, kun siihen liittyvät asiat ovat arjessa läsnä. Sen takia esimerkiksi erilaiset alueelliset yhdistykset ja järjestöt ovat olleet tärkeitä maakunnallisen identiteetin luomisessa.

Kohentunut maakuntahenki vaikutti osaltaan siihen, että maakuntaliittoja alettiin perustaa 1920-luvun lopussa.

Hyvä esimerkki maakunnallisen yhteisöllisyyden anatomiasta on Pirkanmaa, jonka maakuntaliitto perustettiin vasta vuonna 1956.

Parikymmentä vuotta sitten julkaistussa Pirkanmaan kulttuuriselvityshankkeessa Identiteettiä etsimässä oikeustieteilijä ja kirjailija Aulis Aarnio kirjoitti, että menee pitkään ennen kuin pirkanmaalaisuus koetaan yhdistäväksi tekijäksi.

– Nyt ajattelen, että se oli hätiköity johtopäätös. Me elämme hektistä, pirstaleista aikaa, ja se näkyy myös identiteetin rakentumisessa. Pirkanmaalaisuus voi hyvinkin olla ainoa yhdistävä tekijä tällaisena aikana, emeritusprofessori Aarnio totesi kaksi vuotta sitten Pirkanmaan liiton verkkolehdessä.

Aarnion mukaan symboleilla ei ole identiteettien muodostumisessa yhtä vahvaa merkitystä kuin sata vuotta sitten. Vielä viime vuosikymmeninä maakunnille on keksitty lisää tunnuksia: on maakuntakukkia, -eläimiä, -kiviä ja -järviä, mutta kuka yleensä ottaen tietää oman maakuntansa tunnukset?

Niiden sijaan voisi olettaa, että seudulliset menestystarinat tarjoavat samaistumiskohteita.

– Mitä enemmän menestystarinoita me täällä löydämme, sitä enemmän niitä liitetään pirkanmaalaisuuteen, Aarnio uskoi.

Nykyään niin sanottu aluepuhunta on pitkälti markkinointia – alueellisen imagon vahvistamista vetovoimatekijöitä korostamalla. Siinä sivussa imagotyö tarjoaa aihioita paikallisen identiteetin uusimiselle ja vahvistamiselle.

Menestyvä yritys, urheiluseura tai matkailukohde saattaa tarjota kiintopisteen alueellisen identiteetin rakentamisessa.

Kajaanista kotoisin oleva Katarina Leivo sai kesällä valmiiksi historian alan gradunsa, jossa käsitellään kainuulaisten maakuntaidentiteettiä.

Leivo tutki aihetta Sinisten Ajatusten Kainuu ja Vuokatin hiihtoputki -hankkeissa ja huomasi, että niiden markkinoinnissa käytettiin Kainuun asukkaisiin ja maakuntaan liitettyjä ominaisuuksia.

– Koen itseni kainuulaiseksi. Useat kaverini täällä pääkaupunkiseudulla taas eivät identifioidu kotimaakuntaansa juuri lainkaan. Käytän gradussani termiä maakuntatiedoton, Leivo sanoo.

Yleensä ottaen vanhemmat ihmiset samaistuvat enemmän kotimaakuntaansa.

Kouluissa tuskin lauletaan enää maakuntalauluja entiseen malliin, perheet muuttavat Suomen sisällä ja samaistumiskohteen tarjoava yhteisö voi löytyä helpommin netistä kuin naapurustosta.

Ajatuspaja e2:n tutkimuksessa Sittenkin samanlaisia? – Tutkimus suomalaisten identiteeteistä todetaan, että alueelliset identiteetit ovat Suomessa edelleen vahvoja. Etenkin pohjalaiset, karjalaiset ja lappilaiset kokevat asuinmaakuntansa tärkeäksi.

Suomalaisten identiteetit rakentuvat pitkälti lähipiirin, suomalaisuuden, äidinkielen, koulutuksen ja työn ympärille, mutta ovat lisäksi monikerroksisia. Suomalaiset voivat kiinnittyä vahvasti sekä paikalliseen että kansainväliseen yhteisöön.

Tutkimuksen nimi vihjaa, että repivästä julkisesta keskustelusta huolimatta suomalaisilla on edelleen huomattavan paljon yhteistä.

Suomalaisuus on vahva identiteetti: sillä on rajattu alue, symbolit sekä rakennettu omakuva. Suurin osa Suomessa asuvista on identiteetiltään suomalaisia.

Vahva identiteetti on hyvä renki, mutta huono isäntä.

– Nationalismi on kaksiteräinen miekka. Se on parhaimmillaan positiivista kansallistunnetta, mutta voi johtaa myös ikäviin seurauksiin, Zimmerbauer sanoo.

Keskustan kannattajat erottuvat ajatuspajan tutkimuksessa vahvalla identifioitumisellaan maakuntaansa, mikä ei ole kummallista maakuntien puolueessa.

Maakuntahenki näkyy vahvasti esimerkiksi keskustan puoluekokouksessa, jossa lippumarssilla lauletaan maakuntalauluja kansallispuvut päällä. Sitä pitemmälle maakunnan perinteisten symboleiden käytössä voi tuskin nykyään mennä.

Vähiten tärkeitä alueelliset identiteetit ovat vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa.

Se, miksi toiset maakuntaidentiteetit ovat vahvempia ja miksi puoluekanta vaikuttaa alueellisen identiteetin kokemukseen on vielä selvittämättä. Miksi-kysymykseen vastaaminen vaatisi uuden tutkimuksen.

– Kysymys on arvopohjaisista ja elämänkokemukseen liittyvistä valinnoista, e2:n johtaja Karina Jutila sanoo.

Vielä satakunta vuotta sitten maakuntia oli vain yhdeksän, sotien jälkeen niitä muodostettiin lisää yhteiskuntarakenteen perusteella ja 1990-luvulla luotiin pohja nykyisille maakunnille, jotka saivat myös jonkin verran valtaa.

Tällä hetkellä maakunnat hoitavat lähinnä EU-ohjelmia ja kaavoitusta.

– Jos maakunta ei näy arjessa, sen merkitys saattaa vähentyä. Silti monet samaistuvat jatkossakin vanhoihin kotimaakuntiinsa, Zimmerbauer miettii.

Esimerkiksi luovutetusta Karjalasta lähtöisin olevien lapset saattavat kokea itsensä karjalaisiksi.

Yhteiskunta on oikeastaan yhtä identiteettien ilotulitusta. Se voi perustua esimerkiksi kansallisuuteen, alueeseen, kieleen, yhteiskunnalliseen asemaan tai etnisyyteen. Viime aikoina keskustelu erilaisten seksuaalisten identiteettien yleisestä hyväksymisestä on nostanut päätään.

Silti ihminen näyttää tarvitsevan alueellisen samaistumiskohteen ja sellaiseksi voi riittää kaupunki, kylä tai kaupunginosa. Kehitys ei välttämättä kulje suurempaan alueeseen tai yhteisöön päin.

– Saattaa olla, että laajassa heterogeenisessä kunnassa paremmin toimeentuleva osa voi alkaa identifioitua omanlaisekseen, Zimmerbauer sanoo.

Alueellisten identiteettien ymmärrystä voi hakea maantieteestä, psykologiasta, sosiologiasta ja historiasta.

– Kyse on lopulta siitä, mitä ihminen tuntee ja miten hän yleensä ottaen käsittää alueellisen identiteetin. Sen tutkimisessa pitäisi mielestäni käyttää useampaa menetelmää, sillä rasti ruutuun -vastaus ei välttämättä kerro paljoa, maantieteen alalla tutkimusta tekevä Zimmerbauer sanoo.

– Identiteetin määrittely riippuu paljon siitä, kuka kysyy, missä ja minkälaisessa tilanteessa.

Naapuripitäjän kyläjuhlilla ollaan niitä toisia, mutta Aasiassa italialaisen kanssa eurooppalaisia.

Artikkeli on alun perin julkaistu Suomenmaan viikkolehdessä 10.8.2018. Suomenmaan voit tilata täältä .