Leppä Kauppalehdessä: Ruokaa riittää kriisin ajan, mutta kausityövoiman puuttuessa lautanen voi jatkossa näyttää erilaiselta
– Kyllä Suomessa ruoka riittää. Koko järjestelmämme on viritetty sellaiseksi, että varmuus ruokahuollosta on mahdollista kaikkina aikoina.
Näin vakuutti maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) Aamiainen Jari Korkin kanssa –lähetyksessä Kauppalehdessä.
Lepän mukaan kauppojen paikoin tyhjät hyllyt eivät kerro ruuan loppumisesta vaan siitä, että ruokailijat ovat nopeasti siirtyneet ravintoloista koteihin ja ihmiset toisaalta ovat halunneet hankkia kotiin varmuusvarastoja.
– Tämä väliaikaista. Hyllyt täyttyvät kyllä, hän sanoi.
Ministerin mukaan Suomessa on ruuan varmuusvarastoja noin vuodeksi. Mitään isoja yksittäisiä varastoja ei ole, vaan ne on pääasiassa hajautettu eri toimijoille.
– Huoltovarmuuden säilyminen edellyttää, että työtä tehdään koko ajan ja tiloilla tuotetaan ruokaa.
Suomi on Euroopassa niitä harvoja maita, joissa on erikseen huoltovarmuuslainsäädäntö. Ilman sitä tilanne olisi Lepän mukaan nyt aivan toinen.
– Huoltovarmuus ei synny itsestään. Se vaatii että koko järjestelmä toimii tilalta kauppaan asti. On äärimmäisen tärkeää, että meillä on pidetty siitä kiinni, hän painotti.
Monessa Euroopan unionin jäsenmaassa mietitään Lepän mukaan parhaillaan, pitäisikö huoltovarmuusajattelu ajaa uudestaan ylös.
Leppä huomauttaa, että Suomen kaltaisessa maassa toimiva maatalous on olennainen asia huoltovarmuuden kannalta.
Sitä takaa osaltaan myös hajautettu järjestelmä, jossa tiloja on ympäri Suomen. Merkittävä tekijä on myös korkeatasoinen ruokaturvallisuus, joka on Suomessa maailman korkeimmalla tasolla.
– Maatalouden toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta, ministeri korostaa.
Kriittinen kohta Lepän mukaan on, että keskeiset ruokaa tuottavat henkilöt pysyvät terveinä.
Toinen iso haaste on, mistä tiloille saadaan tarvittavaa kausityövoimaa nyt kun rajat ovat kiinni. Kyse on yleiseurooppalaisesta ilmiöstä. Esimerkiksi Saksa tarvitsee 300 000 kausityöntekijä.
– Tähän haetaan yhteisiä eurooppalaisia ratkaisuja, mutta koronan uhkaa ei voida väistää. Töitä tehdään, ministeri lupasi.
Hän kannustaa kaikkia kynnelle kykeneviä hakeutumaan puutarha-alalle ja maatiloille töihin. Leppä uskoo esimerkiksi Suomen nuorison tähän tarttuvankin nyt, kun muut kesätyöt ovat vähissä.
Ministeri varoittaa, että mikäli kausityöntekijöitä ei saada, suomalaisten ruokalautanen voi jatkossa näyttää erilaiselta, kuin mihin on totuttu.
– Sieltä puuttuvat kotimaiset vihannekset. On kyse isoista asioista.