Lasse Kylänpää lähti katsomaan, minne muuttolinnut menevät

Mitä muuta voi Peippomäen tilalla kasvaneesta pojasta tulla kuin lintuharrastaja?

Kiukaisissa, nykyisessä Euran kunnassa varttunut Lasse Kylänpää kiinnostui kotipihansa siivekkäistä jo lapsena. Hän oppi odottamaan muuttolintuja ja iloitsemaan keväisestä jälleennäkemisestä.

Syksyllä mielen täytti haikeus.

Sinne ne taas lähtivät, katosivat kuukausiksi horisontin taa. Oli odotettava talven yli, ennen kuin ne palaisivat.

Vuosikymmeniä muuttolintuja hyvästeltyään Kylänpää päätti lähteä katsomaan, minne sananlaskusta tutut kiuru, peippo, västäräkki ja haarapääsky oikein menevät.

Linnut johdattivat Kylänpään kahdeksaan maahan aina Virosta Etelä-Afrikkaan. Matkasta syntyi kirja, Maahengen kustantama Linnuntie.

Suomesta lähtee vuosittain talvenviettoon etelään liki puoli miljardia lintua. Muutto alkaa kuin varkain: suurin osa linnuista häviää yöllisellä tähtitaivaalla huomaamatta.

Sananlaskun visertäjät poistuvat ilmatilastamme päinvastaisessa järjestyksessä kuin ne saapuvat.

Ensimmäisenä lähtevät pääskyset. Vanhan kansan mukaan Lauri (10.8.) kerää pääskyset laumaan, Perttu (24.8.) vie ne pois.

Sitten ovat vuorossa västäräkki ja peippo. Viimeisenä meidät jättävät kiurut.

Tuhansien kilometrien muuttomatka on vaaroja täynnä. Useimmat linnut eivät selviä siitä hengissä.

Kun ihminen puhuu linnuntiestä, hän tarkoittaa viivasuoraa etäisyyttä paikasta toiseen. Lintujen on kuitenkin mahdotonta lentää linnuntietä, sillä niiden on selviydyttävä säälimättömistä säärintamista, ihmisen asettamista ansoista ja petojen kynsistä.

Kylänpään seuraamat linnut ovat ongelmissa jo Virossa. Myrskypuuskat paiskovat viiden paperiarkin painoisia peippoja Itämereen.

Linnut takovat siivillään ilmaa, mutta eivät pääse eteenpäin.

– Tvink-tvink, tvink! Tvink-tvink! Tvink! peippojen varoitushuudot sinkoilevat.

Kokonaiset parvet luovuttavat ja kääntyvät takaisin.

Kiurut joutuvat hengenvaaraan Espanjassa, missä Kylänpää näkee haukkojen väijyvän saalista sumuisen pellon laidalla.

Vielä suurempi uhka on kuitenkin ihminen. Keski- ja Etelä-Euroopassa kiuruja on tapettu hienoston herkuksi jo vuosisatoja.

Euroopan unioni sallii kiurunmetsästyksen edelleen Italiassa, Kreikassa, Kyproksella, Maltalla, Ranskassa ja Romaniassa.

Lounais-Ranskassa kiuruja tapetaan joka syksy yli miljoona. Metsästäjät virittävät verkkoansoja alueille, joille muuttomatkasta uupuneet suomalaiskiurutkin pysähtyvät lepäämään.

Houkuttimena käytetään eläviä kiuruja, jotka on sidottu jaloistaan kiinni ansoihin.

”Kiuru, kiltti leivonen, kiuru, sinut minä kynin”, suositussa ranskalaisessa lastenlaulussa lauletaan.

Kiurujen lisäksi metsästäjien saaliiksi kelpaavat muutkin laululinnut.

Laittomuudet rehottavat. Lintuja pyydetään suojelualueilla kielletyillä välineillä.

– Tapettujen villilintujen salakuljetus Kaakkois-Euroopasta Italiaan ja Maltalle on miljoonien eurojen bisnestä, rikos- ja oikeustoimittajana työskentelevä Kylänpää kirjoittaa.

Härskeintä metsästys on Maltalla, jossa rauhoitettuja lintuja ammutaan jopa hyvin vuoksi. Saaliiksi joutunee myös suomalaisia haarapääskyjä, jotka lentävät Maltan kautta talvehtimaan Afrikkaan.

Jos on muuttomatka vaarallinen, ei perilläkään niin herkkua ole.

Suomalaiset kuvittelevat pääskyjen nautiskelevan talvisaikaan etelän auringosta. Marras-joulukuussa haarapääskyjen talvikodissa Afrikassa on kuitenkin kesä ja sadekausi.

Pääskyjen on lennettävä päivittäin kymmenien kilometrin matkoja saderintamia väistelläkseen.

Sulkasato saa märät linnut näyttämään entistäkin surkeammilta. Uuden höyhenpeitteen on valmistuttava kevätmuutoksi.

– Selässä törröttää irtoamassa olevia höyheniä, ja siivissä on lovia. Yksi yhdeksästä käsisulasta on pudonnut, eikä uusi sulka ole vielä ennättänyt täyttää koloa, Kylänpää kuvailee näkyä.

Lasse Kylänpää työskentelee toimittajana Salon Seudun Sanomissa. Valokuvaus on hänelle rakas, jo lapsuudessa alkanut harrastus.

Kylänpään viides kirja Linnuntie on WWF:n Vuoden luontokirja -kilpailun finalisti, ja ansaitusti. Kuvat ovat upeita, teksti elävää ja viimeisteltyä.

Teos antaa paljon alan harrastajille, mutta ei ole liian vaikea lintu-ummikollekaan.

Kylänpään kirja saa katsomaan tuttuja lintuja uusin silmin. Mistä kaikesta ovatkaan selvinneet ne, jotka tänne taas ensi keväänä palaavat.