Lapsiasiavaltuutettu Vantaan kouluampumisesta: Kansainvälisestikin tarkastellen hyvin epätavallista, että epäilty on näin nuori
Vantaan kouluampumisessa on kansainvälisestikin tarkastellen hyvin epätavallista, että näin nuoren lapsen epäillään syyllistyneen näin vakavaan tekoon, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen STT:lle.
– Lapsiasiavaltuutettu on vuosien ajan toistanut viestiä, että meidän tulisi lasten välinen väkivalta ottaa vakavasti yhteiskunnassa. Ensimmäinen meidän vuosikertomuskannanottomme tästä aiheesta julkaistiin 2021 alkuvuodesta. Silloin oli jo näkyvissä poliisin tilastoissa, että etenkin alle 15-vuotiaiden väliset väkivallanteot olivat lisääntyneet, ja tämä nouseva trendi on jatkunut, Pekkarinen sanoo.
Poliittista tahtoa tarttua asiaan ei hänen mukaansa ole riittävästi ollut.
– Edellinen hallitus jätti toteuttamatta lastensuojelulain uudistukset, joita silloin vaativan sijaishuollon työryhmä esitti, ja siirsi ne tulevaisuuteen. Nyt istuva hallitus on lastensuojelulain kokonaisuudistusta käynnistänyt, ja heillä on myös käynnissä ja valmistumassa erillinen työ, joka liittyy nuoriso- ja jengirikollisuuteen, Pekkarinen sanoo.
Hän painottaa, että niin kauan kuin selvitellään ja järjestellään työryhmiä, ei päästä tekemään käytännön muutoksia.
– Minun viestini on koko ajan ollut, että me tarvitsemme myös alle 15-vuotiaille vakavia rikoksia tekeville ja etenkin väkivaltarikoksia tekeville lapsille erityistä heille suunnattua, todennäköisesti laitostyyppistä hoitoa ja varhaista tukea koko perheelle, Pekkarinen lisää.