Kurvinen Ilkka-Pohjalaisessa: "Perustuslakivaliokunnasta ei saa tulla ääripäiden temmellyskenttää"
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen vaatii Ilkka-Pohjalaisen kolumnissaan pitämään huolta perustuslakivaliokunnasta.
Hänen mukaansa kaiken perustana on, että perustuslakivaliokunta tekee ratkaisunsa yksinomaan oikeudellisen arvioinnin pohjalta.
Itsekin valiokunnan jäsenenä istunut Kurvinen toteaa, että monissa vaikeissa paikoissa perustuslakivaliokunta on siihen myös pystynyt.
Hän on hyvin huolestunut kehityksestä, jota Pekka Haaviston tapaus ilmentää. Kurvisen mukaan puoluepolitiikka ja -politikointi ovat tehneet tuloaan perustuslakivaliokuntaan, jota ilmentää myös nyt tapahtunut keskeneräisten asioiden vuotaminen julkisuuteen on.
– On lopun alkua, ei vain perustuslakivaliokunnalle vaan koko suomalaiselle oikeusvaltiolle ja parlamentaariselle demokratialle, jos viime aikojen kehitys jatkuu, Kurvinen kirjoittaa.
Hän korostaa, että keskustan linja on sama kuin tasavallan tekijöillä Santeri Alkiolla ja Kyösti Kalliolla.
– Maa on lailla rakennettava. Keskustan ydinarvo on perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja oikeusvaltion puolustaminen. Siinä perustuslakivaliokunnan työ on sisimmäistä sisintä.
Perustuslakivaliokunta on Kurvisen mukaan osoittanut toimivuutensa – ja oikeutuksensa pitkän ajan kuluessa.
– Se kestää myös tästä eteenpäin, jos kaikki puolueet ja niiden perustuslakivaliokunnassa toimivat kansanedustajat pitävät kiinni yhdessä sovitusta, hän toteaa ja päättää kolumninsa:
– Perustuslakivaliokunnasta, jos mistä, ei saa tulla ääripäiden temmellyskenttää.