Kun jatkosota raivosi, natsien kaappaama Jacobus Backus rakastui Kauhavan salaperäisellä internointileirillä

Eteläpohjalaisessa pikkukunnassa toimi syksyllä 1944 Saksan armeijasta paenneiden leiri.
Kirjat

Amsterdamilainen opiskelijanuorukainen Jacobus Backus oli kävelemässä kouluunsa tammikuussa 1944, kun hän joutui natsien sieppaamaksi. Backus ja kaksi hänen koulutoveriaan kiskaistiin Saksan armeijan kuorma-auton lavalle aseilla uhaten.  

Poikia kuulusteltiin ja heille annettiin kaksi vaihtoehtoa. Oli lähdettävä joko Suomeen tai jollekin muulle itärintaman sotatoimialueelle. Kaikki valitsivat Suomen – siellä he arvelivat säilyvänsä varmemmin hengissä.  

Konepiirtäjäksi kouluttautunut Backus vietiin laivalla Kemiin ja sieltä Saksan ilmavoimien lentotukikohtaan Sallan Alakurttiin. Hän teki pakkotöitä natseille, kunnes pääsi alkusyksyllä 1944 pakenemaan.  

Kuulustelupöytäkirjojen mukaan Backus ilmoittautui vapaaehtoisesti poliisille Rovaniemellä. Sieltä hänet kuljetettiin Kauhavalle perustetulle ulkomaalaisten internointileirille.  

Kauhavalla syksyllä 1944 toiminut internointileiri on ollut suomalaisessa sotahistoriassa tuiki tuntematon. Vantaalainen historianharrastaja Samuli Miettinen törmäsi leiriin sivulauseessa lukiessaan tutkimusta ihmisluovutuksista Neuvostoliittoon.  

Miettinen ällistyi. Hän syntyi Kauhavalla vuonna 1945, asui siellä 21-vuotiaaksi asti ja hänen äitinsä toimi historianopettajana paikallisessa keskikoulussa.  

Miettinen oli kyllä kuullut paikkakunnalla toimineista Karjalan evakkojen ja inkerinsuomalaisten väestöleireistä, mutta mikä oli tämä salaperäinen internointileiri? Miksi siitä oli paikkakunnalla vaiettu?  

Miettinen selvitti aihetta lähes 15 vuotta. Tutkimustyö huipentui helmikuussa julkaistuun kirjaan Paapeli 1944 – jatkosodan unohdettu internointileiri.  

Miettinen joutui aloittamaan tutkimustyönsä nollasta, sillä leiristä ei löytynyt sotakirjallisuudesta juuri mitään mainintoja. Paikallislehdessäkin siitä oli ollut vain yksi pieni uutinen.  

”Paapelin kieltensekoitus Kauhavalla”, Kauhava-lehti otsikoi syyskuussa 1944. Jutun mukaan väestöleirillä oli ulkomaalaisia, etupäässä belgialaisia ja hollantilaisia, yhteensä parisataa.  

– On unkarilaisia, puolalaisia, venäläisiä ja heimolaisiamme joka sorttia, kaikkiaan 21 eri kansallisuutta, toisia enempi, toisia vain jokunen, lehdessä kirjoitettiin.  

Internointileirin henkilökirjanpitoa ei löytynyt arkistoista, mutta Miettinen onnistui selvittämään muista asiakirjoista yhteensä 163 leiriläisen henkilöllisyyden. Miehet olivat kotoisin pääosin natsien miehittämistä maista. Osa oli tullut Suomeen töihin vapaaehtoisesti, osa pakolla.  

Leirille passitettujen joukossa oli myös muutama saksalainen sotilaskarkuri sekä kaksi sveitsiläistä ja kaksi norjalaista SS-vapaaehtoista, karkureita hekin.  

Leiriläiset olivat saaneet liikkua kirkonkylällä vapaasti. He kyläilivät paikkakunnan taloissa ja tekivät pieniä töitä ruokapalkalla.  

Natsien sieppaamalle Jacobus Backukselle kävi Kauhavalla lopulta onnellisesti. Hän vietti siellä vain kolmisen viikkoa, mutta ehti rakastua paikkakunnalle evakkona tulleeseen Meri Pusaan.  

Backus kuljetettiin Kauhavalta Ruotsiin ja sieltä Englannin kautta takaisin Hollantiin. Hän kutsui morsiamensa kotimaahansa, ja pariskunta vihittiin syksyllä 1945. 1950-luvun alussa he muuttivat Suomeen, jossa asuivat loppuelämänsä.  

Samuli Miettinen tavoitti Meri Backusin vuonna 2007 ja haastatteli häntä kirjaansa varten. Jacobus Backus oli ehtinyt kuolla kymmenen kuukautta aikaisemmin.  

Miettinen ei onnistunut löytämään enää ketään muutakaan leirillä asunutta tai työskennellyttä haastateltavaksi. Kauhavalaiset aikalaiset sen sijaan osasivat kertoa, ettei Paapeli suinkaan ollut ollut mikään piikkilangoin eristetty vankileiri.  

Leiriläiset olivat saaneet liikkua kirkonkylällä vapaasti. He kyläilivät paikkakunnan taloissa ja tekivät pieniä töitä ruokapalkalla.  

Kauhavan leiri purettiin nopeasti, sillä Suomi oli välirauhasopimuksessa velvoitettu toimittamaan kaikki Saksan armeijan kanssa tekemisissä olleet henkilöt Neuvostoliittoon.  

Miettisen tutkimista dokumenteista selviää, että Valpo yritti päällikkönsä Paavo Kastarin johdolla pelastaa mahdollisimman monta leiriläistä Ruotsiin. Asiakirjoja kaunisteltiin, mutta kaikkein kohdalla tämäkään ei auttanut.  

Noin 30 miestä siirrettiin sotavankileirille Ouluun ja sieltä Neuvostoliittoon. Osa luovutetuista kuoli vieraalla maalla, osa kotiutui pitkän ja rankan kierroksen jälkeen.  

Samuli Miettinen: Paapeli 1944 – jatkosodan unohdettu internointileiri. Docendo, 279 s.  

Juttu on ilmestynyt alun perin Suomenmaan maaliskuun numerossa. Lehden voit tilata tästä.