Kun hyvinvointivaltio palkitsi rakentajiaan – vuoden 1973 vuosilomalaki toi kalentereihin kunnon loman
Suomalaiset saivat oikeuden neljän viikon kesälomaan tasan 40 vuotta sitten, kun uusi vuosilomalaki tuli voimaan 1. huhtikuuta 1973.
Vuoden 1973 vuosilomalaki rakentui periaatteelle, jonka mukaan työntekijä ansaitsee kunakin lomanmääräytymiskuukautena vuosilomaa kaksi päivää. Työntekijä, joka oli ollut työsuhteessa maaliskuun loppuun mennessä vähintään kymmenen vuotta, ansaitsi vuosilomaa 2,5 päivää. Vuonna 1977 tehty muutos toi vielä viidennen, niin sanotun talvilomaviikon vähintään 10 vuotta työsuhteessa olleille.
Kunnissa ja valtiolla on nautittu pitkistä lomista kuitenkin kauemmin. Jo vuoden 1962 virkasääntömallissa kertyi lomaa kolme päivää lomanmääräytymiskuukautta kohden 15 palvelusvuoden jälkeen.
Virkamiehille suotiin kuitenkin muita pidemmät lomat. Presidentti Urho Kekkonen hyväksyi elokuussa 1973 asetuksen valtion virkamiehen vuosilomasta. Siinä määrättiin, että yli 15 vuotta taloa palvelleen vuosiloma on talvilomapidennyksen kanssa seitsemän viikkoa ja kolme päivää.
Virkamiehillä oli kyllä ollut pitkiä lomia jo aiemminkin. 1970-luvulla yksityisellä sektorilla jaettiin suuria palkankorotuksia, joita valtiolla ei ollut varaa maksaa.
Valtion hommissa lomia piti työn luonteen vuoksi myös sirotella muuallekin kuin kesäkauteen. Näitä epäkohtia hyvitettiin pidemmillä lomilla. Pitkät lomat ovat vuosien varrella toimineet myös vetovoimatekijänä valtion leipiin.