KU: Vihreiden varapuheenjohtaja: Hallituksen suurin onnistuminen on pystyssä pysyminen

Politiikka

Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Atte Harjanteen mukaan hallituksen suurin onnistuminen on siinä, että hallitus ylipäänsä on pysynyt pystyssä.

– Meillä on nykyään Suomessa oikeasti todella haastava poliittinen kenttä. Se, että me ollaan pystytty nykyisellä kokoonpanolla saamaan päätöksiä aikaiseksi ja noudattamaan hallitusohjelmaa, on jo itsessään onnistuminen, Harjanne sanoo Kansan Uutisten haastattelussa.

Harjanne pitää hallituksen ilmastopolitiikkaa onnistuneena, vaikka myös seuraavan hallituksen pöydälle jää monta merkittävää päätöstä.

– Jos me saadaan nyt syksyllä sovittu ilmastopolitiikan perälauta pitämään keväällä, niin siinä vaiheessa voidaan olla tyytyväisiä.

– En usko että ilmastotoimia voidaan enää Suomessa pakittaa, vaikka maassa olisi minkälainen denialistihallitus. Lumipalloefekti on lähtenyt liikkeelle, eikä sitä voi enää pysäyttää.