Korruptio selittää Afganistanin armeijan nopean romahduksen vain osin, sanoo tutkija: "Kuin yrittäisi lyödä nyrkillä kaasua"

Kova korruptio on saanut Afganistanin asevoimat näyttämään todellista suuremmalta, mutta korruptio selittää armeijan nopean romahduksen Talebanin edessä vain osin. Armeijan heikkoa suoritusta voi selittää myös kulttuurisin syin sekä vastustajan rakenteella.

Näin arvioi apulaissotilasprofessori Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoululta. Paronen on seurannut Afganistanin tilannetta vuosia.

–  Yhtäältä taistelutahto on huono ja toisaalta joukkojen tosiasiallinen vahvuus ei ole sellainen, jollainen lännessä on annettu ymmärtää, Paronen sanoo STT:lle.

Parosen mukaan Afganistanin armeijasta on puhuttu parhaimmillaan noin 200  000 taistelijan asevoimana, mutta tosiasiallisesti luku on selvästi pienempi. Väitetylle joukolle on kuitenkin voitu maksaa edelleen palkkoja, jotka ovat todellisuudessa päätynyt korruptiona esimerkiksi paikalliselle komentajalle.

–  Paikallisten komentajien taskuun menee aika paljon palkkoihin tarkoitettua rahaa, joten tavallisen taistelijan motivaatio on kovin vähäinen lähteä taistelemaan hyvin motivoitunutta ja voitonhuumassa olevaa Taleban-joukkoa vastaan.

Sotilasura ei Afganistanissa ole välttämättä ollut aina houkutteleva myöskään kulttuuristen syiden takia, Paronen arvioi.

Hän kuvailee, että maan kulttuurissa asukkaiden kiintopisteet rakentuvat yleensä alhaalta ylöspäin: tärkein on oma perhe, sitten oma kylä ja heimo, sen jälkeen paikallinen hallinto ja pitkällä listan hännillä oma maa.

–  Afganistanin armeijaa on rakennettu nimenomaan maan asevoimiksi, ei jonkin tietyn seutukunnan armeijaksi. Tällainen epäsuhta uskollisuudessa tekee osaltaan asepalveluksesta ei-motivoivan.

Käytännössä organisaatiota on siis rakennettu eri pohjalta kuin missä Afganistanissa eletään.

Sen sijaan Talebanin rakenne muuttui hajanaiseksi sen jälkeen, kun Yhdysvallat valtasi maan 20 vuotta aiemmin. Vastuu aktiivisuudesta on Parosen mukaan ollut yhä enemmän nuorilla ja kyvykkäillä kenttäkomentajilla.

–  Sellaista komentoverkkoa ei ole ollut, mihin olisi pystytty puuttumaan. Näin ollen Taleban on yksinkertaisesti pystynyt kehittämään itseään organisoidun sotakoneen ulottumattomissa, Paronen kuvailee.

–  Kaasua on hirveän vaikea lyödä nyrkillä, hän tiivistää.

Hajanaisuudestaan huolimatta Taleban ei suinkaan ole ollut näkymätön Afganistanin asukkaille.

Parosen mukaan Taleban on vaikuttanut erityisesti maan eteläosissa omana varjohallintonaan. Sillä on ollut maan virallisen hallinnon rinnalla omia kuvernöörejään, oikeudellisia edustajia, uskonoppineita ja muita virkailijoita.

–  He ovat keränneet hyvin aktiivisesti tietoa ja tehneet erilaisia vaikuttamispyrkimyksiä väkivallasta lahjomiseen ja naimakauppoihin asti, Paronen kertoo.

Omassa viestinnässään Taleban on nyt hyödyntänyt kuvia, joissa paikalliset viranomaiset antautuvat varjohallinnon edustajille.

–  Varjohallinnon ja tiedustelun rakentaminen on ollut kovin systemaattista, ja nyt vaikuttaa siltä, että tätä rakennetta hyödynnetään hyvin tehokkaasti.

Taistelu Afganistanista ei kuitenkaan ole Parosen mukaan välttämättä täysin ohi, vaikka maan presidentti onkin ilmoittanut luopuvansa vallasta.

Hän huomauttaa, että Taleban päästi pohjoisessa kaksi paikallista sotapäällikköä, Atta Mohammed Noorin ja Abdul Rashid Dostumin, poistumaan rajojen yli joukkoineen. Paronen arvioi, että joukoilla on yhä taistelukykyä ja jonain päivänä siihen mahdollisesti myös intoa.

–  Taleban on päästänyt tuhansien taistelijoiden osastot pois alueelta, jotta on saatu nopeita voittoja ja voitu edetä Kabuliin, hän sanoo.