Koronatapaukset lievässä kasvussa Suomessa
Korona
Koronatapaukset ovat ympäri Suomen lievässä kasvussa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Testeihin ei kuitenkaan hakeuduta yhtä paljon kuin ennen, joten tartuntamäärien arvioiminen on hankalaa. Määriä on arvioitu muun muassa jätevesiä tutkimalla.
THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta annettavaksi iäkkäille ja tietyille riskiryhmille heti, kun rokotteet saapuvat Suomeen.
Rokotuksia voi olla mahdollista saada pian myös apteekeista, kertoo Apteekkariliitto. Alkusyksyyn mennessä apteekkien rokotuksia ei välttämättä ehditä käynnistää.