Korona räjäytti kansallispuistojen suosion – Toimittaja lähti Hossaan kysymään, mikä niissä oikein vetää
Onpa hiljaista. Ölökyn reitillä Hossan kansallispuistossa on uinuva iltapäivä. Hiljaisuus tuntuu arkiseen hälinään tottuneisiin korviin suorastaan humisevalta. Se laskeutuu kaiken ylle kuin rauhoittava peitto, jota säestää vain lintujen heleä sirkutus.
Kaksi miljardia vuotta sitten syntyneen Julma-Ölkyn kanjonijärven reunoilla kulkevat polut ovat Hossan kansallispuiston pohjoisimpia kolkkia.
Hossa on uusin Suomen 40:stä kansallispuistosta. Se perustettiin itsenäisyyden juhlavuonna 2017.
Tänne olen tullut viiden kilometrin mittaiselle reitille pohtimaan, miksi kansallispuistot ovat nykyään niin suosittuja.
Metsähallituksen mukaan vuonna 2019 valtion omistamille retkeilyreiteille ja niiden asiakaspalvelupisteille tehtiin yhteensä 8,2 miljoonaa käyntiä.
Kansallispuistoissa käytiin yli 3,2 miljoonaa kertaa. Suosituin oli Pallas-Yllästunturin kansallispuisto 561 200 käynnillään.
– Käyntimäärät kasvavat vuosi vuodelta, sanoo Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Timo Tanninen.
Heti Ölökyn ylityksen alussa polku nousee jyrkästi ylöspäin. Hengitys tihenee mukavasti askelten rytmissä.
Nykyihmisen mieli ei vain meinaa heti asettua. Ajatuksissani yritän kokea nopeasti kaiken: tuoksut, äänet, maisemat. Se ei kuitenkaan ota onnistuakseen.
On pakko pysähtyä ja vetäistä kunnolla happea. Sitten taas kävellä. Askel, askel, kiven ylitys, askel…
Kansallispuistojen on tänä kesänä hehkutettu lukeutuvan kotimaan mielenkiintoisimpien matkailukohteiden joukkoon, kun koronavirusepidemia on rajoittanut reissaamista muualle maailmaan.
Ja valinnanvaraa kansallispuistoja etsivällä matkailijalla totisesti on.
Kohteita löytyy ympäri Suomen eteläisimmistä saaristokansallispuistoista pohjoisimpiin Lapin tunturikohteisiin saakka.
Suurin ja pohjoisin on Suomi-neidon kaulalla sijaitseva Lemmenjoki. Pienin ja itäisin Pohjois-Karjalan Petkeljärvi.
Kansallispuistot on perustettu luonnonsuojelualueiksi ja kansalaisten yleiseen virkistys- ja luontoharrastuskäyttöön, Metsähallituksen Tanninen kertoo.
Kansallispuistojen perustamisesta päättää aina eduskunta. Puistot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Virkistyskäyttö erottaa kansallispuistot luonnonpuistoista, jotka ovat vielä tiukemmin varjeltuja luonnonsuojelualueita.
Osassa luonnonpuistoistakin kulkee retkeilyreittejä, mutta se ei ole niiden päätarkoitus. Osaan luonnonpuistoista ei saa mennä ollenkaan.
Sääsket alkavat inistä korvissa heti ensimmäisellä vedenhörppäyspysähdyksellä. Täytyy kaivaa repusta hyttysmyrkkyä. Kanjonijärvi välkkyy puiden takana.
Ensimmäinen roska tulee vastaan puolen kilometrin jälkeen. Joku on heittänyt jäätelöpaperin jämät mustikanvarpujen sekaan.
Nappaan ne mukaani ja toimitan myöhemmin roskiin. Kansallispuistoissa kulkijan pitäisi itse kuljettaa kaiken sinne viemänsä myös pois.
Maaliskuussa alkanut koronapandemia näkyi myös kansallispuistoissa.
Päivätuvat ja luontokeskukset laitettiin kiinni. Lapin kohteissa kävijämäärät putosivat, sillä matkailijat kaikkosivat juuri kevättalven kuumimman sesongin aikaan.
Mutta asutuskeskusten lähellä olevissa kohteissa vierailijoiden määrät pomppasivat pilviin.
Erityisen paljon se näkyi pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa sekä Turun läheltä löytyvässä Kurjenrahkassa.
Tannisen mukaan Sipoonkorvessa jouduttiin hankkimaan jopa liikenteenohjaajat. Siellä kävijöitä oli 4–5 kertaa normaalia enemmän.
Puistojen kansoitus aiheutti omat ongelmansa.
Polkujen varsille ilmaantui roskia, jotkut kaatoivat omatoimisesti puita ja tekivät luvattomia nuotioita, vaikka tulenteko kansallispuistoissa on kielletty muualle kuin erikseen merkityille paikoille.
Ilmoituksia tuli useista eri kansallispuistoista.
Lopulta Metsähallituksen täytyi lisätä ihmisten valistusta ja valvontaa. Metsähallituksen erätarkastajat joutuivat sakottamaan ihmisiä normaaleja aikoja enemmän.
– Korostan kuitenkin, että ihmisten lähteminen luontoon oli ehdottomasti hyvä asia. Suurin osa käyttäytyi hyvin. Toivottavasti käsitys siitä, mitä kansallispuistoissa saa tehdä ja mitä ei, levisi laajemmalle kevään aikana, Tanninen painottaa.
Ölökyn polut luokitellaan Metsähallituksen nettisivuilla Hossan vaativimmiksi.
Jyrkillä, kivikkoisilla ja juurakkoisilla poluilla sitä ei käy epäileminen.
Välillä reitti viettää voimakkaasti kohti kanjonin reunaa, josta vapaata pudotusta veteen tai kivikkoisille rannoille on useita kymmeniä metrejä.
– En kyllä suosittelisi tätä reittiä kokemattomille liikkujille, sanoo karigasniemeläinen Anniina Karjarinta.
Hän on tullut Hossaan paluumatkallaan pääkaupunkiseudulta.
Karjarinta joutui koronaviruksen vuoksi lomautetuksi, mutta nyt hän on palaamassa takaisin kotiinsa Suomen ja Norjan rajaseudulle.
Vaeltamisen Karjarinta löysi reilu vuosi sitten, kun ystävä vei hänet Kevon luonnonpuistoon parin yön reissulle.
– Oli ruska-aika ja otin kamerallani valtavasti kuvia. Ihastuin lajiin täysin. Tähän tulee oikein himo, hän nauraa.
Sen jälkeen Karjarinta on käynyt Lemmenjoen ja UKK:n kansallispuistoissa. Reissuja on tarkoitus tehdä vain lisää.
Eniten metsään vetää Karjarinnan mukaan rauha ja hiljaisuus. Siellä kännykät laitetaan pois ja keskitytään vain aistimaan kaikkea ympärillä näkyvää.
– Katso nyt noita kallioitakin. Ne ovat ihan upeita. Tämä on niin hyvää vastapainoa kaikelle hälinälle ja kiireelle, hän sanoo nyökäten kanjonijärven vastarannalla siintäviä jyrkkiä kiviröykkiöseinämiä kohti.
Luonto ja rikkumaton rauha ovat keskeisimpiä arvoja myös kansallispuistojen tavoitteissa.
Tannisen mukaan kansallispuistot pyritään perustamaan alueille, joissa on jotain ympäristön ja luonnon kannalta ainutlaatuista.
– Luonto on juuri nyt pop ja se trendi tulee varmasti näkymään jatkossakin, hän arvioi.
Viiden kilometrin mittaisen reitin puolessa välissä kuljetaan kanjonijärven toiselle puolelle riippusiltaa pitkin.
Se on koko reitin selkeä kohokohta. Sillan keskivaiheilla seisoessa jylhät maisemat mykistävät kiireisimmänkin kulkijan.
Sillan jälkeen noustaan jyrkät kiviportaat. Sitten polku kääntyy takaisin kohti lähtöpaikkaa.
Alhaalla kanjonijärvessä kahden aikuisen ja kahden lapsen perhe seilaa kanootillaan siksakkia, sitten menee pidempikin matka ihan suoraan.
– Piti vähän opetella melomista, perheen äiti Hanne Lyytinen nauraa hieman myöhemmin.
Hän on tullut miehensä Ronald Zaraten sekä lastensa Aino ja Taimi Zaraten kanssa Hossaan kesälomareissulle Kuopiosta.
Melomisen lisäksi he ovat maastopyöräilleet ja patikoineet. Yöt he viettävät läheisellä leirintäalueella.
Yleensä perhe on viettänyt kesät Ronald Zaraten kotimaassa Meksikossa, mutta nyt koronavirus pilasi suunnitelmat.
– Harmittihan se aluksi, mutta toisaalta nyt olemme voineet nauttia Suomen kauniista kesästä, Lyytinen sanoo.
Luontokohteisiin suunnattuja reissuja perhe ei ole aiemmin juuri harrastanut. Jatkossa voi olla toisin, sillä Hossa on ilahduttanut upeilla maisemillaan ja kävijöitä huomioivalla asenteellaan.
– Täällä on niin nättiä, kun vedenkin alta näkee suoraan kaikki, Aino Zarate hihkaisee.
– Ja porot tuli ihan meidän viereen siellä, missä nukuttiin, pienempi Taimi Zarate lisää.
Kansallispuistoista on tullut kunnille suoranaisia matkailuvaltteja.
Metsähallituksen Tannisen mukaan monet kunnat toivovat nykyään kansallispuistoja alueelleen, sillä reiteille saapuvat retkeilijät tuppaavat käyttämään useita muitakin palveluja ja jättävät siten kuntiin kaivattuja tuloja.
Hieman toinen tilanne oli 1920- ja 1930-luvuilla, jolloin ensimmäisiä kansallispuistoja vielä suunniteltiin.
Julkinen keskustelu oli kiihkeää ja kovaa. Kansallispuistoja vastustettiin metsätaloudelle haitallisina.
Ensimmäiset kansallispuistot Suomeen perustettiin lopulta vuonna 1938.
Niistä jäljellä on toisen maailmansodan alueluovutusten jälkeen vielä Pallas-Ounastunturin ja Pyhätunturin kansallispuistot.
Lisää kansallispuistoja perustettiin vuonna 1956. Seuraava iso rypäs kansallispuistoja syntyi vuonna 1982. Niiden jälkeen puistoja on tullut lisää tasaisin väliajoin.
Nykyään kansallispuistot mielletään suoranaisiksi kansallisiksi aarteiksi.
Retkeilijöistä 93 prosenttia tulee Suomesta.
Ölökyn ähkäisyn loppukilometrit ovat helppokulkuisia.
Askel tuntuu kevyeltä. Koivut ovat heleät, suomalainen metsä mitä kaunein. Pienten purojen reunoilla kasvaa rentukkaa.
Viimeistään tässä vaiheessa kiireinenkin kulkija rauhoittuu. Sitä vain kävelee, eikä ajattele enää oikein mitään, ei edes kelloa.
Tämän takia tänne piti tulla.
Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 29.8.2020.
Juttu on julkaistu alunperin Suomenmaan elokuun numerossa. Lehden voit tilata täältä.