Korkeasaaren eläinlajeista 12 saanut kevään aikana jälkikasvua – lisää odotetaan vielä

Eläimet

Helsingissä sijaitsevassa Korkeasaaren eläintarhassa on 12 eri eläinlajia saanut jälkikasvua kevään aikana. Eläintarhan tiedotteen mukaan lisää on vielä odotettavissa.

Markhoreille eli kierteissarvivuohille on syntynyt peräti yhdeksän kiliä. Laji kuuluu eläintarhojen yhteiseen suojeluohjelmaan ja sitä koordinoidaan Korkeasaaresta.

Metsäpeuroille syntyi yksi vasa, joka pääsee myöhemmin mukaan suomalaiseen luontoonpalautushankkeeseen. Kuhertajagaselleille on syntynyt kolme vasaa ja tänä vuonna emo on imettänyt ne itse. Kahtena aiempana vuonna vasat ovat tarvinneet eläintenhoitajien apua.

Lisää iloisia perheuutisia odotetaan myöhemmin suokukoilta ja vikunjoilta. Myös muilla lajeilla on ollut sutinaa kevään aikana, mutta varmuutta poikasista ei ole vielä.