Kommentti: Vappupuheet lietsovat eripuraa ja toivottomuutta

Vappu on taistelulaulujen aikaa.

Sen suhteen ei tänäkään vuonna jäänyt epäilyksiä kun seurasi eri puolella Suomea pidettyjä vappupuheita.

Mitä enemmän hallituspuolueiden edustajat listasivat vaikeissa olosuhteissa saavutettuja tavoitteita ja perustelivat niitä kiistämättömillä faktoilla, sitä lujemmin huudettiin oppositiosta talouskasvun ja työllisyyden edistymisen mitätöivää messua.

Vastakkain olivat valoisat tulevaisuusnäyt ja puhe hirvittävästä turmion tiestä, jolta ei ole paluuta, ellei valta vaihdu ja vähän äkkiä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson syytti hallitusta nais- ja tasa-arvovihamielisyydestä. Esimerkiksi naisen vajaa euro on hänen puheensa perusteella Sipilän, Orpon ja Terhon syytä. Totta on, että asialle pitäisi tehdä jotain. Mutta tuskin tästä asiantilasta voi syyttää pelkästään nykyistä hallitusta.

SAK:n Jarkko Elorannan mielestä hallitus polkee työntekijät jalkoihinsa. 

Miltei valtiomiesluokkaan kuuluva Erkki Tuomioja väitti hallitusta historian epäpätevimmäksi. Tuskin hän itsekään siihen uskoi tilastojen valossa, mutta kuulostihan se varmaan riittävän räväkältä vanhan uusvasemmistolaisen korvissa.

Perussuomalaiset haukkuivat kaikkia muita puolueita vääränlaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Jussi Halla-ahon puheen perusteella se on syöksevä Suomen perikatoon.

SDP:n Piia Viitanen väitti hallituksen syventäneen yhteiskunnan eriarvoisuutta, vaikka puolueettomat tutkimuslaitokset ovat selvityksellään juuri päinvastaista todistaneet.

Saman puolueen Antti Lindtman uhosi, ettei SDP lepää ennen kuin nuorten työehtojen heikennykset on haudattu. Kuuroille korville tai ymmärtämättömille sydämille ovat kaikuneet hallituksen perustelut, joiden mukaan näillä päätöksillä on tarkoitus helpottaa nuorten työn saamista. Että se on etu ensimmäistä työpaikkaansa hakeville.

Kieltämättä, onhan se ideologisesti liian herkullinen sauma pyrkiä repimään vastapuoli kappaleiksi. Sitä ei kertakaikkiaan voi olla käyttämättä. Siltikään, vaikka tietäisi, ettei asia ole oikeasti sitä, miltä sen halutessaan saa näyttämään.

Kaikki tämä meteli on varmasti opposition mielestä pätevä tapa haudata hallituksen onnistumiset. Tosin mitään saavutuksiahan ei olekaan, mikäli puoluesihteeri Anton Rönnholmia on uskominen. Hän yltyi lainamaan Timo Soinia toteamalla, että sulka talouskasvusta sopii hallituksen hattuun yhtä huonosti kuin omenan lippis melonille. 

Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne puolestaan haukkui ensin hallituksen lyttyyn ja yltyi sitten lupaamaan kaikille kaikkea hyvää; perheille, opiskelijoille, eläkeläisille ja työttömille. Mistä otetuilla rahoilla, siitä ei ollut puhetta. Ehkä aika loppui kesken. Se kuitenkin tuli selväksi, että kaikkein varmimmin parempi huomen Suomelle saadaan toteutettua romuttamalla kaikki hallituksen uudistukset ja päätökset.

Ei voi mitään. Jotenkin puheita kuunnellessa tuli ikävä ja turvaton olo. Kukaan ei kiistä, etteikö vielä olisi paljon tehtävää. Monella menee paremmin, mutta monella myös edelleen heikosti. Joka tapauksessa on otettu oikeita askelia oikeaan suuntaan. Eikö sen voisi tunnustaa? Kukaan ei väittänytkään, että kaiken saisi kerralla kuntoon.

Onko poliittisen retoriikan pakko olla tällaista? Sitä kai meidän on kaikkien kysyttävä itseltämme oikealla, vasemmalla ja keskellä.

Toivon ja lemmen aika, sitäkin vapun väitetään olevan. Politiikkojen soisi virittävän ainakin ensin mainittua. Nyt olisi kysyntää yhteiselle tahdolle rakentaa kaikille mahdollisimman hyvää tulevaisuuden Suomea.

Taistelulauluilla on paikkansa, mutta sotahuutoja enemmän kaivataan kuitenkin rauhan ja yhteistyön sanomaa, ojennettujen käsien viestiä.