KOL iloitsee YTHS-laajennuksesta, ateriatuen korotuksesta ja opintotukea uhanneen leikkauksen peruuntumisesta

Keskustaopiskelijat kuitenkin vaatii hallitukselta vahvempia toimia yritystoiminnan edellytysten turvaamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi
Budjettiriihi

Opiskelijoita koskevat parannukset saavat kiitosta keskustaopiskelijoilta (KOL).

Hallituksen budjettiriihen päätösten mukaisesti opiskelijoiden terveydenhuollon YTHS:n palvelut laajenevat koskemaan kaikkia korkeakouluopiskelijoita.

Opiskelijoiden ateriatuki saa kuoppakorotuksen. Hallituksen osoittamat 4,2 miljoonaa euroa merkitsevät 0,36 lisätukea opiskelijan ateriaan ensi vuoden alusta lähtien.

Opintotukea uhannut kiristys peruuntuu.

KOL katsoo, että toimet luovat uskoa siihen, että opiskelijat selviävät terveydellisestä ja taloudellisesta kriisistä.

– Opiskelijoiden tulevaisuudenkin kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, kuinka Suomen talous ja suomalaisten työllisyys saadaan nopeasti nostettua suosta, johon korona sen on upottanut, keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Miriam Putula sanoo tiedotteessa.

Hän muistuttaa, ettei pelkkä opintotuki elätä opiskelijoita, ja usko omaan työllistymiseen nopeuttaa valmistumista ja siirtymistä työelämään.

Keskustaopiskelijat vaatiikin hallitukselta jatkossa entistä vahvempia toimia yritystoiminnan edellytysten turvaamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi.

Esimerkiksi kausityövoimaa vaativat alat kuten matkailu- ja ravintola-ala ovat myös monen opiskelijan toimeentulon kannalta välttämättömiä, Putula toteaa.

– Pitkällä aikavälillä valtion velkaantuminen on tietenkin saatava myös taittumaan, ja siinä ratkaisujen on ehdottomasti oltava laajaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuteen perustuvia. Siksi julkinen keskustelu tulevaisuudessa edessä olevista uudistuksista on aloitettava välittömästi, Putula linjaa.