Kokoomuksen Kopra Garden-kohusta: Tukipäätöksessä ei ole mitään salattavaa
Garden Helsingin ehdollisessa tukipäätöksessä ei ole mitään salattavaa, korostaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra.
Kopra painotti ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa, että hankkeeseen ei ole liikkunut valtion varoista yhtään euroa, sillä päätös oli ehdollinen. Hän muistutti, että 35 miljoonan euron ehdollinen tuki oli pieni osa hallituksen miljardien investointiohjelmaa, jolla korjataan infrastruktuuria ja nostetaan rakennusalaa pohjalukemista.
Kopran mukaan hankkeen keskeisenä tavoitteena oli turvata työtä rakennusalalle ja houkutella Suomeen suuria kansainvälisiä urheilu- ja kulttuuritapahtumia.
– Koska me haluamme, että kun maailman suurimmat artistit, arvokisat ja valtavat tapahtumat etsivät paikkaa Pohjolasta, vastaus voisi vihdoin olla Helsinki. Ei Tukholma. Ei Kööpenhamina. Ei Tallinna.
Kopra haastoi opposition esittämään todisteet mahdollisista väärinkäytöksistä.
– Jos jollakulla tässä salissa on näyttöä muusta, esittäköön se nyt. Ja jos ei, on aika lopettaa vihjailut ja kertoa ääneen, mistä syytätte ja mihin syytöksenne perustuu. Muuten kyse ei ole tosiasioista, vaan vaalipelistä suomalaisten luottamuksen kustannuksella.
Vaikka Garden Helsingille ei enää ole poliittista tukea, Kopra näki tavoitteiden pysyvän ennallaan. Hallitus käynnistää pääministerin johdolla työn, jossa luodaan yhdenmukaiset ja selkeät kriteerit vastaavien hankkeiden valtiontuelle tulevaisuudessa, hän muistutti.